perjantai 5. syyskuuta 2014

Se siitä

Blogin lopettaminen taitaa olla lähes yhtä vaikeaa kuin sellaisen aloittaminen. Olen surkea hyvästien jättäjä. Mieluiten katoan paikalta vähin äänin. En pidä draamasta omassa elämässäni. Näytän tunteitanikin suhteellisen hillitysti, eikä monikaan ole koskaan nähnyt minun itkevän. Ei tämä blogin lopettaminen tietenkään mikään itkun paikka ole. Minähän jatkan tätä samaa pientä elämääni, mutten vain raportoi siitä teille säännöllisesti.

Bloggaaminen on kuitenkin muodostunut jonkinlaiseksi rutiiniksi. Joskus asioiden tapahtuessa reaalielämässäni hahmottelen jo sanavalintaani blogia varten. Kun sitten vihdoin istun koneen ääreen on minulla yleensä niin kiire, etten jouda tekstiäni juurikaan työstämään. Anteeksi siis kaikille jotka ovat kärsineet pikkuvirheistäni ja yhdyssanahäiriöistä. Viesti on kuitenkin varmasti tullut perille ja olette pysyneet virtuaalisilla kärryillä matkassamme.

Yksi jatkuva teema blogissani on ollut tarhapaikan etsintä Tontonille. Eilen minua kenties onnisti. Mitään varmaa ei vielä ole, mutta toivoa ainakin. Tänään palautan läheiselle päiväkodille hakemuspaperit (sama paikka joka aiemmin ei edes suostunut edes ottamaan meitä jonotuslistalle).  Olin pyytänyt reipasta kolmivuotiastani esittelemään itsensä nimeltä ja kertomaan ikänsä ja esittämään myös itse toiveen pääsystä kyseiseen tarhaan. Monologi meni upeasti. Hän lisäsi vielä mausteeksi uutisen syntymäpäivälahjastaan (poliisiauto). Päiväkodin johtaja vaikutti pitävän näkemästään. Selvisi myös, että hän on käynyt melomassa Kuopion seudulla. Siinä kohtaa aloin tietenkin hehkuttamaan savolaisilla sukujuurillani. Kaikki kortit pöytään - yhtään ässää ei jäänyt käyttämättä. Ehkä mekin totuttelemme siis loppusyksystä päiväkotirutiineihin.

Tämä reilu puolivuotinen jonka ajan olette blogiani seuranneet on ollut varmasti elämäni parasta aikaa. Ihania miehiä, rakkautta, hyvää ruokaa, riittävästi matkailua ja tarpeeksi terveyttä. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee? Nyt koetan vain tarrautua tuohon kaikkeen enkä aio laskea irti. Matkailun määrä tulee reilusti vähenemään, mutta seikkailu jatkukoon täällä kotona.

Itseäni lainaten: "Se siitä".


7 kommenttia:

  1. Nyyh, nyt siis loppuivat nämä lukuhetket. Rupeanko soittelemann päivittäin, jotta saan samat hauskat raportit puhelimitse? :-) Me näemme, mutta kiitos jo näin blogin kautta mukavista teksteistä! T, Maria

    VastaaPoista
  2. Ei auta kuin soitella :) Nyt olisi esimerkiksi raportoitavana Ellopellon uusi rodeoharrastus keinuhirvellään (seisten!)...

    VastaaPoista
  3. Voi ei! On ollu niin ihanaa olla "mukana" teidän menossa.

    Jään kyllä kaipaamaan kirjoituksiasi, hauskoja ja elämänmakuisia. Ollut kuin vertaistukea lukea toisen kotiäitin ajatuksia :)

    Täytyy hakkeroitua skypeen (salasana hukassa) että jatkossakin pääsee näkemään mitä teille kuuluu!

    Sormet ristissä hoitopaikasta...

    Mia ja poppoo

    VastaaPoista
  4. Kiitos rakas. Kuten arvasit, olen ollut isäsi kanssa ahkera blogisi seuraaja. Oli huojentavaa tietää miten matkantekonne edistyy ja mitä teille kuuluu. En osannut arvata ennen matkaanne, miten tärkeäksi blogisi muodostuisi meille.

    Nautin isäsi lailla kaikista jutuista. Ymmärrän että paluu arkeen muuttaa rutiineja ja toivon että voimme seurata elämäänne jollakin toisella tavalla. Aivan kuten ikimuistoisen ihanat hetket tallentuivat mieliimme käydessänne meillä. Unohtamatta Tontonin tiimityötä, Ellopellon eloisuutta ja kaikkia super haleja ja suukkoja
    .
    Odotamme innolla pikaista tapaamistamme.
    Kiitos ihanista jutuista!

    VastaaPoista
  5. Eeeeei!
    Auttaako jos keräämme adressin lopettamisen estämiseksi....?
    Sun blogisi on ollut mun iltojen ilo kun lapset on saatu nukkumaan ja saa rauhasta istuutua sohvalle. Kiitos siitä!

    Anna

    VastaaPoista
  6. Nyyh! Ikävä tulee blogiasi. Sananlaskua lainaten: "Kaikki hyvä loppuu aikanaan". Kuten monet muutkin niin myös minäkin olen nauttinut kirjoituksistasi ja on ollut mukava olla "virtuaalisesti" mukana matkallanne. Kiitos matkaseurasta! Ja jos adressi lopettamisen estämiseksi auttaa, niin minun nimeni on siellä heti ensimmäisenä.

    Kaikkea hyvää ihanalle perheellenne!

    t. "Annika"

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanista viesteistänne. Minusta vain tuntui etten kuitenkaan halua jakaa elämäämme loputtomiin näin julkisesti. Halusin kuitenkin jättää matkastamme pojillemme kirjallisen muiston sillä varsinaisia omia muistikuvia heillä tuskin tulee reissustamme olemaan. Samalla sain harjoitusta kirjallisesta ilmaisusta ja rutiinia kirjoittamiseen. Motivaatio kirjoittaa blogia oli hyvä koska sain mukavaa palautetta kavereiltani. Yksityinen päiväkirja ei olisi toiminut samalla tavalla. Tavoitteeni on jatkaa kirjoittamista jossain muodossa. Yksi idea muhii jo mielessäni...

    VastaaPoista