Juhlatunnelmissa

Sisareni opiskelijaboxi Helsingissä on toiminut tänä viikonloppuna äitini 60-vuotisjuhlien kulissina. Juhlistamme äitiäni muutaman viikon etuajassa vain perheen kesken. Poikien isomummo jota olemme nyt sopineet kutsuvamme pikkumummoksi on myös paikalla. Eilen teimme retken Suomenlinnaan jonka valitsimme kohteeksemme lähinnä sääennusteen perusteella. Siellä oli luvassa edes hitusen tuulta. Suomea hellii mieletön helleaalto.

Perjantaina meillä oli myös ohjelmassa hieman tahatonta draamaa sillä Super Mario lukitsi vahingossa Tontonin yksin makuuhuoneeseen. Tonton ei tietenkään itse osannut avata jäykkää lukkoa huoneen sisältäpäin. Siskoni poikaystävällä sattui olemaan avain juuri siihen huoneeseen ja hän oli töissä Hyvinkäällä. Siskoni oli jo soittamassa isännöitsijälle joka kuudenkymmen euron maksua vastaan olisi voinut tulla avaamaan oven yleisavaimella. Minä kuitenkin käskin odottaa vielä hetken ja huomasin toisessa kerroksessa sijaitsevan makuuhuoneen ikkunan olevan auki. Päätin siis kiivetä ylös parvekkeelle ja luikahtaa sisään ikkunasta. Lapsuusvuosinani olin jonkinsortin karvaton apina ja niitä taitoja hyväksi käyttäen onnistuin helposti tehtävässä. Poika oli pelastettu tyrmästään ja minulla on nyt tarina jolla elvistellä kiipeilytaitojani täällä blogissa.

Tänään ohjelmassa on taas hyvästien jättöä ja pyykin pesua. Hyödynnämme siskoni asunnon sähköjä läppärin ja muun elektroniikan elossapitoon ja täytämme juomapullomme hanavedellä. Huomenna olemme taas omillamme ja luulenpa, että seuraava kunnon "tankkauspiste" saattaa olla Ruotsissa tai Saksassa jollain leirintäalueella. Nettiyhteytemme on myös loppumassa, emmekä varmaan osta uutta nettikuukautta Suomeen vain ensiviikkoa varten. Olemme siis palaamassa camping tunnelmiin kunnes matkamme on edennyt Saksassa Super Marion sukulaisten luokse. Vaikka lomaa on vielä jäljellä viitisen viikkoa, tuntuu että matkamme lähenee loppuaan. Minä olen ehdottomasti nauttinut elämästäni enemmän kuin koskaan ja voisin hyvin jatkaa eloa asuntoautossa toiset puoli vuotta.  Vielä ei ole koti-ikävä iskenyt.

Kerrankin kuvassa koko perhe vanhempieni talon edustalla valmiina lähtöön kohti Helsinkiä.

Reipas saunoja

On vaikeaa yllättää ihmistä jonka kanssa on viettänyt yli kolmanneksen elämästään. Super Mario tuntee minut ja synnyinmaani läpikotaisin. Suomeenkin hän on tutustunut jo vuonna 2001 ja viettänyt siitä lähtien kymmeniä lomia luonani täällä Euroopan koillisnurkassa. Tänään hänen kulttuurillinen tietämyksensä laajeni kuitenkin hieman. Vietimme päivää Kumpulan maauimalassa. Aurinko porotti, lapset ilakoivat swingingpoolissa ja me hikoilimme. Kun tuli aika lähteä Bobiin päiväunille sanoin voivani ottaa ensinTontonin mukaan suihkuun ja saunaan. "Saunaan?" Kuka hullu menee saunaan kolmenkymmen asteen helteellä? Mieheni ei lakannut päivittelemästä tätä ilmiötä kotimatkalla. Hänen mukaansa sauna sopii oikeastaan vain talveen ja kylmiin kesäpäiviin. Minä kerroin saunan sopivan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vanhempi poikamme taitaa kuitenkin jakaa isänsä mielipiteen. Saunassa ollessamme Tonton huokaili ja halusi pois kuumuudesta mutta istui silti kiltisti vieressäni. Sanoin hänelle "sinä olet tosi reipas saunoja". Kipakka vastaus kuului: "en ole mikään reipas saunoja, olen Tonton Tonni, voidaanko nyt lähteä suihkuun". Okei, suihkuun siis... Ehkä saan jatkossa Ellopellosta itselleni paremman saunakaverin.

Toistan varmasti itseäni kun kirjoitan meidän nähneen tässä lähipäivinä paljon kavereita. Espanjassa elimme erakkoina ja nyt emme ole viikkoihin viettäneet päivääkään oman perheemme kesken. Vaikka miespuoleiset perheenjäseneni ovatkin kelvollisia seuramiehiä alkavat he olla lähellä täydellistä kilahduspistettä. Minua puolestaan ahdistaa tieto siitä, että jos nyt en tapaa jotain minulle tärkeää ihmistä, on seuraava mahdollinen tapaamisajankohta luultavasti vasta vuoden kuluttua, jos silloinkaan. Elämä on yhtä kompromissia ja valintaa perheen, ystävien ja oman itsensä välillä. Saksassa ei ole vastaavanlaisia pulmia. Ehdin kyllä näkemään ketä haluan ja poden ennemminkin seuran puutetta kuin aikapulaa. Olen myös vetänyt käsi krampissa mustikkapiirakkaa ja muita suomalaisia herkkuja naamaani niin, että mustikat alkavat pursota ulos korvista ja pullat näkyä vyötäröllä. Varmaan joku tapaamamme tuttava on epäillyt minun odottavan neljännellä kuulla kolmatta pellavapäätä perheeseemme. Miettikää siis tarkkaan ennenkuin alatte jakamaan elämäänne useamman eri maan välille. Aina on ikävä jotakin tai joitakin, eikä niin pitkää lomaa olekaan, että kaikkia itselleen tärkeitä ihmisiä ehtisi näkemään.

All inclusive hotelli

Eräänä iltana mummi kysyi Tontonilta nukkuisiko hän mielummin Bobissa omassa sängyssään vai mummin ja ukin vieressä. Tonton kysyi "ai mummin ja ukin hotellissako?" Tämä väärinkäsitys syntyi luultavasti siitä että edellisen kerran mummia ja ukkia tavattiin hotellissa Fuengirolassa. Poika luuli siis meidän parkkeeraaneen jonkinlaisen "all inclusive" hotellin pihaan. Ei ihme, sillä meitä on kohdeltu kuin hotellin VIP vieraita. Ei todellakaan ole tarvinnut itse kokkailla. Noustuamme meitä odottaa katettu aamiainen, lapset voi viedä "mini clubiin" viihdytettäväksi koko päiväksi, hotellissa on erillinen saunaosasto järven rannalla (pienen automatkan päässä), sotkut siivoaa joku toinen, hotellilla on personal shopper palvelu joka kyyditsee läheisiin outlet liikkeisiin ja maksaa vielä ostokset. Suosittelen tätä majataloa lämpimästi muillekin lapsiperheille! Tänään joudumme kuitenkin jättämään tämän viiden tähden hotellin palvelut ja palaamaan aikuiseen elämään huolehtimaan itse omista lapsistamme. Huoh, miten siihen enää kykenee? Onneksi pääkokki on herännyt aamulla paistamaan meille mukaan vietäväksi kaksi pellillistä mustikkapiirakkaa. Pitäisi varmaan jättää erityisen hyvä tippi henkilökunnalle...

Haloo Lappeenranta

Kävin yhden illan ajan elämässä entistä elämääni. Kaverini pyysi minua kanssaan Rakuunarokkiin Lappeenrannan linnoitukseen katsomaan Haloo Helsinkiä ja Cheekiä. En ole vuosikausiin käynyt kunnolla "ulkona". No eilenkin palasin kotiin kymmeneksi yhden oluen jälkeen, mutta hetken ajan fiilis oli kuitenkin sama kuin noin parikymppisenä. Tällä kertaa en vain millään olisi kestänyt oikeaa krapulaa. Ja hyvä olikin ettei tänään maksa toimi ylikierroksilla. Viimeyö oli nimittäin yhtä hammastenkiristelyä. Kirjaimellisesti. Ellopellon ensimmäinen ylähammas puski tiensä ikenen läpi ja sitä tehtiin tiimityönä läpi yön.

Haloo Helsinkiä katsoessa muistin vanhan toiveammattini "rokkarin". Minä olisin niin mielelläni huutanut välispiikkejä kitaran takaa punaisessa huulipunassa. Jostain syystä opo ei koskaan suositellut alaa minulle (ehkä johtuen täydellisestä epämusikaalisuudestani, jopa tahtiin taputtaminen on minulle haasteellista) ja päädyin viettämään työpäiväni hillitysti tietokoneen takana. Haloo Helsingin laulaja oli jotenkin niin ihanan rock. Yleisöllä oli hyvä ja riehakas tunnelma häntä katsoessaan. Ehdin kuitenkin myös pälyilemään ympärilleni etsien vanhoja tuttuja. Bongasin erään ala-asteen luokkakaverini ja hetken emmittyäni pujottelin hänen luoksensa kyselemään kuulumisia. Pojasta oli kasvanut mies ja miehelle oli elämän varrella syntynyt kaksi lasta. Mies kertoi tekevänsä työtä paskan kanssa. Olikohan se nyt sitten jotain jätteenkäsittelyä. Oli mukava nähdä häntä. Näin myös muutamaa muuta kummitusta edellisestä elämästäni ja myös joitain nykypäivän kavereita. Eräs jännä kohtaaminen oli kaverini kaveri joka lukee blogiani. Vähän kumma fiilis kätellä ihmistä joka tietää aika paljon minusta ja minä en mitään hänestä. Ehkä julkkiksilla on aina sellaista. Minun julkinen elämäni on tietenkin onneksi tosi rajallista ja tulee päättymään näpyteltyäni viimeisen blogitekstini joskus syksyllä.

Cheekin keikka oli illan kohokohta kaverilleni. Minä en ole suuri räpin ystävä mutta rehellisesti sanottuna tämä Jarehan vetää tosi hyvän lavashown. Mies oli energinen ja näytti nauttivan työstään ja yleisöstään. Minäkin heilutin kättäni ja hypähdin muutaman kerran käskettäessä. Sokka irti ja niin päin pois... Parasta minulle eilisessä oli viettää aikaa ystäväni kanssa. Oli hienoa oikeasti tehdä jotain, eikä vain muistella menneitä. Nyt on sitten uusia muistoja nauhoitettuna aivojeni sopukoihin. Minä, Lillan ja Cheek. Kesä, Aurinko ja Rock'n Roll.      

Tuhlaajapojan paluu

Tuhlaajapoika on palannut. Ei se toisaalta varmaan mitään pahimman luokan tuhlausta ollut. Jos lentolipun hinnalla saa noin hyvän mielen, niin reissu kannatti ehdottomasti. Äänensä Super Mario oli jättänyt Berliiniin. Onneksi lapset silti vielä tunnistivat vaikka tukkakin oli lyhentynyt. Pojat esittivät ensimmäisenä iltana kaikki temppunsa, eivätkä olisi malttaneet mennä sänkyyn ollenkaan. Tonton nukkui lopulta yön tiukasti isänsä kainalossa 80cm sängyssään. Aamulla herätessään hän sanoi "Isä, minä haluan näyttää sinulle suuren suuren hiekkalinnan" (saksaksi tietenkin). Siellä me siis kävimme eilen. Tonton pääsi myös possujuna-ajelulle ja istui veturissa riemusta kiljuen ja ohi ajaessaan meille vilkuttaen.

Pieni Ellopello on niin niukkaruokainen, että ihmettelen kovasti millä avaruuspölyllä hän oikein elää. Eilen asettelin jo ruokapaloja syötiksi lattialle, että jotakin olisi edes mennyt alas (toimi). Väkisin syöttämällä ruuan saa kyllä suuhun, mutta sieltä se vähän aikaa pyörittyään mätkähtää pitkää roikkuvaa kieltä pitkin alas lattialle. Nestemäinen ravinto onneksi kelpaa edelleen. Poika on kyllä muuten niin energinen, että saisin kai olla huoleti. Nyt hän on innostunut yksikätisestä (ja kaksi jalkaisesta) kävelystä ja viipottaa mummolassa huoneesta toiseen horjuvin askelin. Bobissa maksimi lenkki jää noin kahteen metriin eikä kävelyttäjiäkään ole jonoksi asti.

Minä puolestani kävin hurvittelemassa parilla paikallisella terassilla kaverini kanssa. Vaihdoimme juorut ja kuulumiset ja nauroimme tälle elämän menolle;  miehille, lapsille ja itsellemme. Yritin samalla kuikuilla näkyisikö satamassa tuttuja. Olen nyt maleksinut kaupungin vilkkaimalla "rantabulevardilla" viitisen kertaa enkä tunnu koskaan törmäävän sattumalta keneenkään. Ovatkohan kaikki entiset tuttavani vanhenneet tunnistamattomiksi, muuttaneet Helsinkiin vai piiloutuneet koloihinsa siksi ajaksi kun minä olen maisemissa? Tänään lähden korkokenkineni uusintakierrokselle pienille festareille. Super Mario on nimittäin ihmetellyt miksi olen ottanut mukaan kiilakorolliset sandaalit kun en niitä koskaan käytä. Nyt kun voin jättää lapset muiden vahdittavaksi ja kannettavaksi on mahdollista sellaiseenkin turhuuteen. Taidanpa laittaa ihan huulipunaakin!

Futisfanit

"Schland o Schland, wir sind von dir begeistert..." Soitin eilen yhdelle maailmanmestari Mariolle, en sille joka potkaisi voittomaalin, vaan sille joka oli kyseistä maalia varten matkustanut Berliiniin voidakseen katsoa sen tärähtämistä Argentiinalaisten verkkoon Brandenburgin aukiolla. Puhelimeen vastasi möreä-ääninen mies. Hauskaa oli ollut. Tai siis ne ensimmäiset yli sata minuuttia ei niinkään hauskaa vaan karmean jännittävää, mutta yksi-nolla-johdon jälkeen saksalaiset olivat riehaantuneet täysin. Kertasimme puhelimitse pelin vaiheet ja tunnelmamme kussakin tilanteessa. Kerroin poikien katsoneen pelin mummolassaan. Ilta venyi siis meilläkin pitkäksi. Ellopello halusi itsekin pelata jalkapalloa ja juoksi pienen vaaleanpunaisen muumipallon perässä ympäri olohuonetta. No mummi hieman avusti pientä palloilijaa pystyssä pysymisessä. Poika oli kuitenkin täysin lumoutunut lajista. Ei ollut mummilla asiaa istua hetkeksikään.

Olemme kasvattaneet rasvapeitteitämme talven varalle mummin mustikkapiirakalla ja mokkapaloilla. Aina kun mahassani ilmenee pieni vapaa kolo täytän sen välittömästi jollain herkkupalalla. Ukki on järjestänyt meille illoiksi rantasaunan ja olemme siis hikoilleet ja pulikoineet sydämemme kyllyydestä. Säät ovat olleet aivan mahtavat. Minulla on projektinani Bobin siivoaminen joka etenee verkalleen. On kuitenkin paljon mukavampaa köllötellä sohvalla vanhempieni passattavana. Poikien tätikin on paikalla eli lastenvahdeista ei ole pulaa. Täti on kuitenkin ihmetellyt miten on mahdollista pärjätä kahden lapsen kanssa yksin. Kumpikin vaatii jatkuvasti huomiota ja meteli yltyy hirmuiseksi jos jompi kumpi pääsee tylsistymään. Kävin äitini kanssa pyörähtämässä parissa outletissa (Lappeenrannasta löytyy monien suomalaismerkkien outletit venäläisiä turisteja varten) ja takaisin tullessani kuulin Tontonin heittäneen jonkinlaisen voltin Robinin Boomkah biisiä tanssiessaan. Ellopellokin oli hytkynyt innoissaan musiikin tahtiin. Täti oli kuitenkin helpottuneen oloinen voidessaan palauttaa ainakin pienemmän pojista syliini. Meidän kanssa hengailu ei taida kenellekään ainakaan vauvakuumetta aiheuttaa.

Super Mario ist ein Berliner

Kävimme nauttimassa Mäntyharjun kesätunnelmasta ja ystävistämme siellä. Pyörähdin myös mesenaatti-Ellopellon kanssa Taidekeskus Salmelassa ihmettelemässä suomalaisten taiteilijoiden maalauksia isompien poikien nukkuessa päiväuniaan. Harvinaisen moni teos sai taidearvostelusysteemissäni huimat kaksi pistettä (En osaisi itse tehdä ja laittaisin seinälleni). Pidin erityisesti Pekka Parviaisen ja Kia Taegenin maalauksista. Ellopello piti mielipiteensä omana tietonaan.

Mäntyharjun mökillä Super Mario pääsi upealle keskiyön veneajelulle. Aamulla herättyään han ajoi Bobin, minut ja pojat Lappeenrantaan ja jatkoi itse rautateitse matkaa Helsinkiin ja sieltä ilmateitse Berliiniin. Aika monta eri kulkupelia yhden vuorokauden aikana. Toivottavasti Saksan joukkue osoittaa yhtä suurta päättäväisyyttä ja intoa illan pelissä kuin heidän suurin faninsa. En varmaan oikein itse kestä katsoa peliä. Tiedän kuinka hermostunut perheemme pääsakemanni on. Pienemmät musta/puna/kulta (niin todellakin kulta - ei keltainen kuten voisi olettaa) väristen pelaajien kannattajat tuskin ovat moksiskaan päättyi peli miten päin tahansa.

Poikien ja heidän isovanhempiensa kanssa kävimme tänään lihapiirakalla ja vohvelilla Lappeenrannan satamassa. Tonton huomasi telineeseen kiinnitetyn pelastusrenkaan ja kysyi mitä sillä tehdään. Vastasin, että se heitetään avuksi jos joku tippuu veteen. "Missä se Joku nyt on?" kysyi Tonton. Vastasin että me olemme kaikki jokuja. Toisen joku on jonkun toinen.

Yllätyksiä

Voi olla hämmentävää kun menee kylään "isomummille" ja ovella vastaan kävelee omaa perusmummia pienempi mummi. Sellaisessa tilanteessa neuvokas kaksivuotias kiertää isomummilan kaikki huoneet ja palaa sitten ovelle kysymään missä se ISOmummi oikein on. Kun seuraavana päivänä menimme takaisin isomummilaan kysyi hän minulta milloin tämä kyseinen mummi sitten kasvaa isoksi kun ei sitä vielä ole.  

Super Mario hehkutti meidän olevan kulinaarisella savonmatkalla täällä sukulaisteni luona. Olen siinä suhteessa onnekas, että jostain syystä useimmat sukulaiseni ovat mestarikokkeja. Siis harrastusmielessä. Mutta ruoka maistuu aina. Mieheni haaveilee kai nyt omasta savustuspöntöstä. Olisihan se aika eksoottinen lisä parvekkeemme varustukseen. 

Super Mario on lähdössä spontaanille jalkapallomatkalle Berliiniin. Eilen aamulla herätessäni hän hehkutti minulle ostaneensa lentoliput Saksan sydämeen seuraamaan jalkapallon MM-finaalia omien maanmiestensä seurassa. Kerran elämässä tilaisuus kuulemma. Nyt tai ei koskaan! Argentiina on hänen mukaansa voitettavissa. Mitä näitä kaikkia perusteluja nyt olikaan. Voin kai paljastaa, etten ollut yksinomaan positiivisesti yllättynyt. Alan silti olemaan toipumaan päin. Varmasti upea reissu. Ja onhan se aivan eri kokoluokan elämys seurata finaalia screeniltä kadulla Berliinissä miljoonien muiden saksalaisten kanssa kuin Lappeenrannassa jossain hikisessä urheilubaarissa. Toivotaan että reissu kannattaa ja Saksa korjaa potin.

Tässä linkki edellisten MM-kisojen aikaiseen saksalaiseen nettihittiin. Opiskelijaporukka on uudelleen sanoittanut Euroviisu Lenan biisin. Schland o Schland

Jalkapallohuumaa

"Jalkapallo on yksinkertainen peli, jossa 22 miestä jahtaa palloa 90 minuuttia, kunnes Saksa voittaa." Jotenkin näinhän se klassikkolausahdus menee. Toivotaan tosiaan, että pitää paikkansa loppuun asti tuokin toteamus. Jalkapallo on oikeastaan ainoa asia, jossa saksalaiset tuntevat jonkinlaista isänmaahurmosta. Vuoden 2006 MM-kisat Saksassa kirvoittivat Saksassa keskustelua  esimerkiksi siitä onko OK viritellä Saksan lippu vaikkapa auton konepellille. Aiemmin tällainen olisi tulkittu aina negatiivisesti. Saksalaiset eivät nimittäin todellakaan tiristele kyyneliä kuullessaan kansallishymninsä tai kanna "Kiitos 1939-1945" T-Paitoja kuten jotkut suomalaiset tekevät. Isänmaallisuus on sotien jälkeen ollut siellä yksinomaan negatiivinen asia. Minusta on hienoa, että jalkapallon myötä saksalaisetkin pääsevät iloitsemaan saksalaisuudestaan kuten muutkin kansallisuudet tekevät. Super Mariokin alkaa pikkuhiljaa olemaan jalkapallokuumeessa. Hän on pysynyt kumman rauhallisena tähän asti, mutta viime yönä Bobiin astui aika riemastuneen oloinen mies. Hän oli katsonut Saksa-Brasilia matsia eräässä paikallisessa pubissa Varkaudessa. Mieletöntä! 

Olemme nyt sukuloimassa täällä savossa. Ajoimme tänne Kangasniemen kautta, jossa vierailimme kahdella eri mökillä. Oli kätevää kun meillä ikäänkuin oli oma mökkimme mukana, jonka tällä kertaa vain parkkeerasimme tavallista idyllisempään paikkaan. Söimme maukkaita suomalaisia ruokia, saunoimme ja uimme (kaikki muut paitsi "warmduscher" Super Mario). Tapasimme ihania ihmisiä - ennestään tuntemattomia sukulaisehdokkaita ja vanhoja ystäviä lapsuudesta. Meidät otettiin sydämellisesti vastaan molemmilla mökeillä ja tunsimme olevamme onnekkaista päästessämme nauttimaan Suomen suven kauneimmista päivistä niin upeisiin paikkoihin. Kävimme myös veneilemässä ja kiipesimme Hiidenvuorelle ihmettelemaan joko raivostuneen hirviön tai jääkauden hajoittamaa kalliota. Eilen pojat pääsivat pitkästä aikaa näkemään isomummoaan ja tänään olemme menossa tätini mökille saareen. Säätkin ovat suosineet meitä viimepäivinä. 

Puuttuvat sentit

Olemme nyt tavanneet viiden päivän ajan kaikennäköisiä kumminkaimoja ja kaverinsiippoja sun muita tuttuja (mukavia sellaisia tietenkin). Tampereella kiidimme tapaamisesta toiseen yksi lapsistamme toisessa ja makkarapaketti tai pieni tuliainen toisessa kädessä. Kävimme kaikki Särkänniemellä huvittelemassa ja Super Mario metsässä pyöräilemässä. Ehtipä hän kaiken tämän ja jalkapallon sohvaltakäsin seuraamisen välillä pelata yhden matsin futista itsekin ja tehdä hölkkäreissun Tampereen yökerhoissa. Kiirettä on siis pitänyt.

Nyt olemme siirtymässä kaupunkimaisemista metsään ja järven rannalle. Emme kuitenkaan rauhoittumaan, vaan aloittamaan Suomen kiertueemme virallisen mökkiosuuden. Ulkosuomalaisilla on varmasti muillakin samanlainen olo Suomessa käydessään. Muutaman viikon sisällä on tavattava ihmisiä koko vuoden edestä. Ihanaa, mutta todella sekopäistä. Saa nähdä kestämmekö tätä elokuun alkuun asti, vai rajoitammeko pikadeittejämme reissun loppua kohden. Aamupalalla kertaan päivän ohjelman miehilleni. Tänään kello se ja se tapaamme sitä ja tuota. Tunnen siis henkilön sieltä ja täältä.

Plussaa on aina jos paikalla on muita lapsia tai eläimiä. Silloin on helpompaa motivoida Tonton treffeille. Jos tapaamiseen ei saavu muita kääpiöitä, on tapaamispaikka ainakin optimoitava niin, etteivät alle metrin mittaiset perheenjäsenemme kyllästy ensiminuuteilla. Siksipä päädyimme sinne Särkänniemeenkin. Useimpiin huvipuiston laitteisiin oli kuitenkin pituusrajana juuri tuo metri. Tonton fiksuna poikana yritti kyllä vanhaa "nousen vain varpailleni" -jippoa, jonka laitteesta vastuussa oleva täti valitettavasti heti äkkäsi. Ei ollut asiaa pojalla siihenkään possujunaan. Pituusrajan motivoimana Tonton tyhjentää nyt aina lautasensa viimeistä murua myöten ja pyytää vielä lisää ruokaa. Hän on päättänyt kasvaa ennätysnopeasti ne puuttuvat sentit.

Kuvassa olemme jo melkein rantautuneet Suomeen. Muumio edessäni on Ellopello jolta puuttuvat vaadittavat goretex-vaatteet.

Sosiaalinen kolmannes on alkanut

Nyt on menossa reissumme sosiaalinen kolmannes. Kalenterimme on buukattu täyteen tapaamisia ystävien ja sukulaisten kanssa. Olemme viettäneet pari päivää ystäväperheen luona Tampereella. Heillä on ihana syksyllä kaksi vuotta täyttävä pieni Emil poika, joka täydensi omia poikasiamme niin, että yhdessä he olivat kuin vaalea version Daltonin veljeksistä. Kaikki kolme poikaa olivat syntyneet aika tasan vuoden välein. Sekä Tonton, että Ellopello olivat haltioissaan saadessaan lainata Emilin leluja. Autossa meillä on vain hieman dubloja ja muutama helistin Ellopellolle. Illalla Ellopello nousi parikymmentä kertaa ylös sängyssään ja kikatteli vain hysteerisenä. Hän sai Emilin luona kokeilla pieniä kärryjä, jota toimivat ikäänkuin rollaattorina pojallemme, niin että hän sai illuusion kävelemisestä ilman tukea. Muutenkin kuopuksemme on viimepäivinä oppinut hurjasti lisää uusia taitoja. Nyt hän taputtaa kaikille omille onnistumisilleen ja heiluttaa topakasti päätään kun häntä kielletään tekemästä jotain.

Tonton puolestaan kyselee nykyään päivittäin voitaisiinko jo lähteä takaisin Müncheniin. Hän haluaa jatkuvasti kuulla ketä kaikkia siellä asuu ja mitä kaikkea meillä on asunnossamme. Pelkää varmaan unohtavansa jos matka jatkuu liian kauan. Toisaalta poika on innoissaan, koska olemme matkalla mummin ja ukin luokse. Aikakäsitys on alle kolmivuotiaalla tietenkin hieman erilainen kuin meillä aikuisilla. Niinpä kaikki mitä tapahtui menneisyydessä tapahtui "eilen" ja tulevaisuus on kaikki "huomista". Jos sanon, että tänään menemme leikkipuistoon, niin hän tuohtuu ja sanoo "ei tänään vaan nyt". Carpe diem. Tartu hetkeen!

Porin tori

Porin tori on yksi ankeimmista koskaan näkemistäni toreista. Sen voisi kuvitella jonnekin entiseen neuvostotasavaltaan. Tämä on siis vain minun subjektiivinen näkemykseni, sillä Tontonin mielestä Porin tori on yksi Suomen ja kenties koko Euroopan merkittävimmistä ja arkkitehtoorisesti mielenkiintoisimmista toreista. Sieltä löytyy nimittäin Angry Birds leikkinurkka. Sieltä liukumäen alta meidät neuvottiin Kirjurinluodolle, josta löytyy aivan mieletön leikkipuistokeskittymä. Pellehermannin puisto on aikuisillekin viihdyttävä alue. Kirjurinluodolle kannattaa melkein ajaa kauempaakin. Meidän onneksemme siellä olivat myös palokuntalaiset esittelemässä lapsille kalustoaan. Tonton pääsi minikokoisen paloauton rattiin ja letkunvarteen sammuttamaan "palavaa kerrostaloa". Minä turisin aikani erään VPK-naisen kanssa. Hän oli viettänyt kymmenisen vuotta elämästään ulkomailla ja rakastunut sitten suomalaiseen mieheen ja palannut kotimaahan. Häntä ahdistivat Suomessa juuri samat asiat kuin minuakin. Ilmasto ja puuttuvat ihmiset. Pohdimme asiaa monelta kantilta. Vaikka aurinko välillä paistaakin, ammottavat kadut ja kuppilat (Keski-Euroopan menoon tottuneen silmään) tyhjyyttään. Ihmettelimme yhdessä missä kaikki oikein lymyävät, kunnes pääsimme lopulta yhdessätuumin ratkaisuun: Suomalaiset ovat kaikki Prismassa! Se on totta. Prismasta löytyy aina populaa, oli sää, viikonpäivä tai kellonaika mikä tahansa.

Ne ihmiset joihin olemme täällä Länsi-Suomessa törmänneet ovat olleet todella avoimia ja ystävällisiä - jopa puheliaita! Super Mario on hänkin moneen kertaan todennut suomalaiset mainettaan huomattavasti ekstroverteimmiksi. Hän sanoo jatkuvasti "on ihanaa olla täällä Suomessa". Minäkin olen iloissani vaikka olenkin kulkenut kesäkuun lopun päivinä pipo päässä ja vaelluskengät jalassa pysyäkseni lämpimänä. Kun sää tästä vielä paranee on Suomi suoranainen lomaparatiisi asuntoautoilijoille.

Aamut eivät Tontonin mielestä ole ihmiselämän parasta aikaa.