Nyt on menossa reissumme sosiaalinen kolmannes. Kalenterimme on buukattu täyteen tapaamisia ystävien ja sukulaisten kanssa. Olemme viettäneet pari päivää ystäväperheen luona Tampereella. Heillä on ihana syksyllä kaksi vuotta täyttävä pieni Emil poika, joka täydensi omia poikasiamme niin, että yhdessä he olivat kuin vaalea version Daltonin veljeksistä. Kaikki kolme poikaa olivat syntyneet aika tasan vuoden välein. Sekä Tonton, että Ellopello olivat haltioissaan saadessaan lainata Emilin leluja. Autossa meillä on vain hieman dubloja ja muutama helistin Ellopellolle. Illalla Ellopello nousi parikymmentä kertaa ylös sängyssään ja kikatteli vain hysteerisenä. Hän sai Emilin luona kokeilla pieniä kärryjä, jota toimivat ikäänkuin rollaattorina pojallemme, niin että hän sai illuusion kävelemisestä ilman tukea. Muutenkin kuopuksemme on viimepäivinä oppinut hurjasti lisää uusia taitoja. Nyt hän taputtaa kaikille omille onnistumisilleen ja heiluttaa topakasti päätään kun häntä kielletään tekemästä jotain.
Tonton puolestaan kyselee nykyään päivittäin voitaisiinko jo lähteä takaisin Müncheniin. Hän haluaa jatkuvasti kuulla ketä kaikkia siellä asuu ja mitä kaikkea meillä on asunnossamme. Pelkää varmaan unohtavansa jos matka jatkuu liian kauan. Toisaalta poika on innoissaan, koska olemme matkalla mummin ja ukin luokse. Aikakäsitys on alle kolmivuotiaalla tietenkin hieman erilainen kuin meillä aikuisilla. Niinpä kaikki mitä tapahtui menneisyydessä tapahtui "eilen" ja tulevaisuus on kaikki "huomista". Jos sanon, että tänään menemme leikkipuistoon, niin hän tuohtuu ja sanoo "ei tänään vaan nyt". Carpe diem. Tartu hetkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti