Upea Granada

Olemme Granadassa jonne tulimme nähdäksemme kahden viikon perhelomallamme vähän muutakin kun uima-altaan ja Suomi-baarin. Meillä on täällä vuokrattuna asunto viideksi yöksi. Jopa Super Mario ja minä olemme jättäneet omat sänkymme Bobissa voidaksemme viettää enemmän aikaa yhdessä vanhempieni kanssa. Ja mikäs tässä on ollessa, puitteet ovat kohdallaan. Asunnossa on upea parveke jolla voi grillata ja josta voi ihailla Sierra Nevadan vuoria. Vain huoneistoon pääsy oli ongelmallinen, vuokraemäntä ei puhunut sanaakaan englantia ja tähän mennessä olen hyväksynyt, etten minä todellakaan puhu espanjaa. Oli paljon säpätystä korotetuin äänenpainoin kun (luultavasti) riitelimme siitä oliko maksu mennyt suoraan netin buukkaussivuston kautta, vai kuuluuko meidän maksaa yöpymisemme käteisellä. Kun Super Mario lopulta liittyi pieneen debattirinkiimme ja katsoi rouvaa tiukasti silmiin sanoen "No cash" oli koko ongelma yhtäkkiä poistunut. Mitään ongelmaa ei koskaan ollut ollutkaan. Olimme hieman hölmistyneitä. Mistä ihmeestä me sitten juuri riitelimme? Kyseessä lienee pitkän miehen auktoriteettilisä...

Granadan ja kenties koko Espanjan päänähtävyys on Alhambran palatsialue, jossa turisteja riittää niin paljon, että liput on varattava kuukausia etukäteen. Joitain lippuja on kuitenkin saatavilla aamuisin jonottamalla ja näin Super Mario myös teki. Hän heräsi aamukuudelta jonottamaan ja palasi asunnollemme lippuviuhka kourassaan. Olin äärettömän iloinen ja yllättynyt, olin nimittäin jo kuopannut haaveeni pääsystä palatsialueelle. Vierailu todellakin kannatti. Arabien rakentamat puutarhat ja palatsi ovat sanoinkuvaamattoman upeita! Muutenkin Granada on mielestäni yksi Euroopan kauneimmista ja mielenkiintoisimmistä kaupungeista. Jos aikaa riittää kannattaa lukaista hieman Andalucian maurihallitsijoista.

Tonton on unohtanut vieraskoreutensa isovanhempiaan kohtaan ja uhmaa nyt senkin edestä mitä jätti uhmaamatta yhteisen lomamme alussa. Ellopello puolestaan on ikionnellinen kun mummi on jaksanut kävellyttää häntä niin paljon. Pojan jalat ovat vielä makaroonia, mutta into kävelyyn on kova. Myös ensimmäiset haparoivat konttausaskeleet on nyt otettu. Maailmassa on niin paljon nähtävää, ettei kaikkialle millään ehdi ryömimällä!

Kuvia latailen tänne myöhemmin, ne ovat yhä kameran muistikortilla.

Kiitos äiti!

Meillä kaikilla on elämässämme useita eri rooleja ja käyttäydymme vaihtelevasti riippuen seurastamme. On silti kumma kun kahden lapsen äitinä taannun itse lapseksi kun samassa huoneessa on lasteni mummi eli oma äitini. Kiukuttelen, laiskottelen ja käyttädyn kuin teini-ikäinen oma itseni. Kun yksi lapsistani sanoo "äiti" huomaan suuntaavani katseeni omaan äitiini. Hänhän se oikea äiti on ja minä vaan ikäänkuin esitän äitiä jossakin kotileikissä. Jännä juttu. Delegoin vastuun ja ikävät työtehtävät suoraan omalle emolleni. Toivottavasti tämä on tuttua muillekin, eikä vain merkki omasta keskenkasvuisuudestani. Lasten saaminen ei siis oikeastaan ole kasvattanut minua ollenkaan suhteessa omiin vanhempiini. En ole esimerkiksi varmaan juuri koskaan leiponut tai tehnyt kunnon ruokaa vanhemmilleni. Heidän tullessaan kylään luoksemme, valtaavat vanhempani keittiömme ja loihtivat keskenään pöytäämme lempi herkkujani. En siis pistä tätä ollenkaan pahakseni. Istahdan koneen ääreen ja bloggaan vaikka hetkisen. On ihanaa olla hetken taas vailla vastuuta. Tavallaan silti mietin tuntevatko vanhempani aikusta minääni ja pitäisikö minun joskus oikeasti ryhdistäytyä ja leipoa äidilleni vaikkapa pellillinen korvapuusteja? Ilahduttaahan hänkin minua usein tällä tavalla. Jos nyt aloitan vaikka sanomalla "Kiitos äiti!".

Muuttolinnut

Sataa sataa ropisee. Istumme hotellihuoneessa ja keskustelemme tenniksestä, suomalaisista, villavaatteiden pesuohjeista ja bloggaamisesta. Illalla olemme menossa uusintakierrokselle Mr Wokin aasialaiseen all you can eat buffettiin jossa söimme Fuengirolan lomamme ensimmäisenä iltana. Tonton heräsi juuri päiväuniltaan. Pienempi poikasista yrittää kärsivällisesti purra TV johtoa poikki ikenillään.

Fuengirolan keskustassa viettämämme päivän jälkeen pohdimme Super Marion kanssa voisimmeko itse kuvitella viettävämme eläkepäiviämme vastaavanlaisessa yhteisössä poissa Saksasta tai Suomesta. Fuengirolassa löytyy suomalainen sauna, kampaamoja, hammaslääkäri, kaupunkilehti, ainakin neljä eri fysioterapeuttia, juristi, seurakuntakeskus, kahviloita, kapakoita ja ravintoloita. Palvelutarjonta näyttäisi olevan suunnattu nimenomaan juuri ikääntyvälle väestölle. Minä löytäisin paikkakunnalta itselleni varmasti tekemistä ja kuvittelisin viihtyväni. Super Mario ei ollut niin varma. Tarifassa tutustuimme muuten erääseen saksalaisnaiseen joka kertoi meille elämästään ja useista eri töistään Espanjassa. Auringonpaiste itsessään ei elätä ja näiden ilmastoevakkojen elämä on usein kovempaa kuin muuttolaatikkoja pakatessa on kuviteltu.

Matkamme aikana olemme vertailleet useita eri kaupunkeja Müncheniin ja tulleet siihen tulokseen, että nykyinen kotikaupunkimme on meille ihanteellinen. Münchenissä on aktiivinen suomalaisyhteisö, suorat lennot useimpiin Euroopan eri kolkkiin, keskeinen sijainti Euroopassa, leuto ilmasto, suuri kulttuuritarjonta ja upeat ulkoilumahdollisuudet Alpeilla sekä läheisillä järvillä. Toisaalta olemme muuttaneet niin usein elämässämme, ettemme ole varsinaisesti juurtuneet minnekään. Muutama ranskalaiskaupunki olisi ehdottomasti vienyt sydämeni, mutta en ole kiinnostunut opettelemaan uutta kieltä. Espanjan rannikolla on ihanan lämmintä, mutta luulenpa että kesähelteet olisivat minulle liikaa. Saksallakin on omat miinuksensa, mutta mielestäni maa on selkesti mainettaan ystävällisempi ja mukavampi paikka asua. Lapsemme tulevat solmimaan ystävyyssuhteita joiden katkominen olisi surullista. Itsekin olemme jo löytäneet kaupungista mukavia ihmisiä joita tulisi ikävä. Toisaalta olemme jo tottuneet hyvästeihin. Jotkut kaverimme olivatkin skeptisiä lähtiessämme tälle reissulle josko olemme ollenkaan palaamassa. Ehkä rakastumme vielä Norjan Bergeniin ja jäämme töihin kalapuikkotehtaalle.

   

Kalsarien kaveri

Bloggaaminen on kuulemma toimiva moderni kanava vaikuttaa ihmisiin erityisesti muodin saralla. Koetanpa nyt vähän sitten vaikuttaa. Älkää hyvät ihmiset käyttäkö legginsejä julkisesti ilman jotain pitkää paitaa tai hametta! Mikä ihme muoti se on kun sekä Ranskassa että Espanjassa naiset kulkevat pitkissä kalsareissa muuallakin kuin omissa kodeissaan? Minä olen kalsareiden suurkuluttaja ja käytän niitä oktoberfesteiltä juhannukseen. Olen varmasti monen silmään muutenkin täysin tyylitön, mutta sen verran sentään tajuan, etten esittele alushousuissani takalistoani julkisesti. Näitä legginssejä on siis kuosilla ja ilman. Mutta vaikka kuosi olisi se kuuluisa LV logo, niin ei ulkona ole liikkumista, ellei jalassa ole kunnon housut tai hame. Harvalla on niin rautainen perä, ettei se huljuisi kiusallisen näköisesti kävellessä. Sitä ei vaan huomaa kun ihailee uusia trendikkäitä legginssejään kotona peilin kautta. Toinen kamala ominaisuus näissä legginshousuissa on läpinäkyvyys. Tarvitseeko tähän enää lisätä mitään? Vastaava, ehkä hiukan vähemmän karmiva muoti-ilmiö on ysärihenkiset revityt korkeavyötäröiset farkkushortsit joita käytetään napapaidan kanssa. Näitä shortsiviritelmiä käyttävät vain ne alle kolmikymppiset jotka ovat säästyneet lapsuudessaan näkemästä vastaavaa. Ovatko nämä kuumat muoti-ilmiöt rantautuneet jo Suomeen ja Saksaan asti? Olenko ainoa joka saa kauhunväristyksiä näkemästään?

Muiden housuista takaisin omiin saappaisiini: Olemme nyt lomailleet täällä Fuengirolassa viitisen päivää. Isäni "Savon Ässä, Kurolan Kurko, Karhuvuoren Kanuuna, Tenniskenttien Kauhu" tai ihan vaan "ukki" on haastanut minut ja Super Marion jos jonkinlaiseen peliin. Olemme taistelleen padel tennis kentällä, pöytätenniksessä ja minigolfissa. Jätetään kunkin pelin voittajat ja häviäjät pienen piirimme tietoon. Voin kuitenkin vihjata olleeni itse ainakin kärkikolmikossa. Mummi on sillä välin pitänyt huolen pienistä poikasistamme ja on varmasti hänkin joutunut monipuolisiin viihdytystaisteluihin.

Sen verran vielä Fuengirolasta, että on se jännä miten kaurismäkeläisiä kahviloita ja kuppiloita suomalaiset saavat aikaan tännekin Espanjan aurinkoon palmujen katveeseen. Turhat krumeluurit on jätetty kepeämielisille espanjalaisille. Esillä on pakastepullaa ja karjalanpiirakoita rivissä ilman minkäänlaisia lisukkeita tai kaunistuksia. Ruoka tarjoillaan ilman "ole hyvää", tilaus kuitataan sanomalla "joo" ja kahviin kehotetaan hakemaan maito itse tiskin luota. Ei siinä mitään. Hyvää oli ja oikein kotoisa olo tuli.  

Lomaa lomasta

Vietämme parhaillamme lomaa lomastamme Malagan lähistöllä suomalaisten suosimassa Fuengirolassa. Meillä on mummi ja ukki lapsenvahteina ja käytössämme on hotellin apartment huoneisto jossa isovanhemmat yöpyvät ja me kaikki ruokailemme ja iloitsemme (tai minä iloitsen) lämpimistä rajattoman pitkistä suihkusessioista. Täältä löytyy myös uima-altaat, pöytätennis, padel-tenniskentät ja aurinkotuoleja. Vaihteeksi vähän perinteisempää lomailua siis. Tonton oli jo ensimmäisenä yönä jäämässä ukin ja mummin viekkuun nukkumaan, mutta me vanhemmat rohkenimme viettää yömme kolmisin ilman esikoistamme vasta toisena hotelliyönä. Tonton on selvästi itsenäistymässä tai muuten vaan tympääntynyt vakituiseen matkaseuraansa.

Ellopellokin venyttelee henkistä napanuoraansa ja nousee itse tukea vasten seisaalleen. Hänellä on hirmuinen meno päällä. Jokainen pieni kolonen ympäristöstä on tutkittava. Jos lapsen laskee maahan hetkeksikään ei häntä kannata siitä samasta kohtaa enää etsiä, pieni murmeli vipeltää jo jossain muutaman metrin päässä. Tavallisesti suu on täynnä hiekkaa, naistenlehteä tai kosteuspyyhkeitä - mitä nyt ikinä sattuukin löytymään. Super Mario kutsuukin poikaamme liikanimellä "Individueller Entdecker". Tuntuu että vauhti on huomattavasti nopeampi kuin isoveljellä aikanaan. Tonton on äärisosiaalisesta luonteestaan huolimatta varovainen muissa asioissa. Ellopello on joskus turhankin kamikazehenkinen liikkeissään.

Super Mario tutki lauttamahdollisuuksia Espanjasta Englantiin ja löysi sopivan yhteyden Santanderista Englannin etelärannikolle. Hän varasi jo meille paikan toukokuun 18. päiväksi. Näin meidän ei tarvitse ajaa Keski-Euroopan läpi päästäksemme Skandinaviaan. Englannista lauttailemme siis edelleen Tanskaaan ja sieltä autoilemme joko Norjan tai Ruotsin kautta Suomeen. En malta odottaa, että näemme taas ystäviämme Oxfordissa. En ole päässyt käymään vanhoilla kotikulmillamme muuttomme jälkeen. Toivon Englantiin hyviä kelejä sillä lasten kanssa tuskin voimme viettää aikaa vanhoissa kantakapakoissamme. Tonton tulee varmasti ihastumaan Port Meadowhin jossa laiduntaa vapaana hevosia, lehmiä ja brittejä. No, sitä ennen tankkaamme akkumme täyteen aurinkoenergiaa täällä Espanjassa siltä varalta, ettei Britannia olekaan maineensa veroinen trooppinen lomasaari.   

Pienet apinat

Tarifassa villiinnyimme shoppailemaan. Pieniä hippiputiikkeja konkurssin partaalla. Sääli sinänsä. No, asiakkaita alkaa kuulemma ilmaantumaan taas pääsiäisen tienoilla. Olemmekin saaneet nauttia rauhallisista turistikaupungeista näin "off-season" aikaan. Meidän lisäksemme liikkeellä on vain eläkeläisiä. Olisi tietysti hauska törmätä myös muihin lapsiperheisiin. Tonton on kuitenkin onneksi ollut todella oma-aloitteinen ja löytänyt paikallisista lapsista kavereita itselleen. Eilenkin rantakahvilassa erään Arturon joka rakastui Tontonin vihreään pienellä keltaisella ankalla varustettuun pyörään. Arturo sai hyvin teatraalisen itkukohtausen kun oli aika sanoa Tontonille ja hänen pyörälleen adios, hasta luego. Ellopello puolestaan keskittyi eilen autossa kokkaillessamme kiipeilyharjoituksiin ja nousi itse seisomaan polvilleen tutkiakseen hansikaslokeron sisältöä ohjaamossa.

Tarifasta ajoimme Gibraltarille jonne päästäkseen on jonotettava mahtipontisen passintarkastuksen läpi. Gibraltar mainostaa itseään postikorteissa Euroopan viimeiseksi kolkaksi ennen Afrikkaa. Kartalta katsottuna Tarifa voittaa kuitenkin siinä kilpailussa. Liekö kyseessä brittiläinen suurpiirteisyys? Muutenkin paikka oli kuin pieni Disneyland-Britannia punaisine puhelinkoppeineen ja brittipubeineen. Joka kulmaan on pystytetty patsaita muistuttamaan "viimeisestä espanjalaisia valloittajia vastaan voitetusta puolustustaistelusta". Tuntuu kuitenkin, että auringonvalossa kylpevä Gibraltar on aika kaukana Englannin usvaisista nummista. Minä näin muuten erään saaren tunnetuimmista asukeista - apinan! Se lekotteli kalliolla ajaessamme saaren ympäri. Muut miehet missasivat elukan koska olivat joko liian keskittyneitä vastaantulevaan liikenteeseen tai lepuuttivat silmäluomiaan päiväunien merkeissä.

Nyt olemme hiekkarannalla Gibraltarin edustalla. Apinoiden asuttama suuri "rock" näkyy veden takana ja aurinko on juuri nousemassa. Näyttäisi että tulossa on kaunis päivä. 

Ruokaelämys

Cadiz oli erittäin kaunis kaupunki sekin. Meillä on Münchenissä eräs Cadizista kotoisin oleva ystävä joka oli kirjoittanut diplomityön verran vinkkejä missä meidän kannattaisi käydä ja mitä tehdä. Ruokasuositus oli friteerattua kalaa. Päätin tarttua haasteeseen ja tilasin itselleni lounaaksi kalalautasen. Lautaselle oli eksynyt jos jonkinlaisia mereneläviä. Super Mario nauroi kolmenpäivänpartaansa. Olin jälleen kerran onnistunut tilaamaan itselleni annoksen jota en haluaisi syödä (Sevillassa tilasin vahingossa mahalaukkua). Olin urhea ja maistelin useimpia tarjolla olleita möllyköitä. Ei olisi pitänyt. Jos et halua kuulla tarkempia yksityiskohtia voit jättää seuraavan kappaleen lukematta.

Kun olimme kävelemässä takaisin kohti Bobia tajusin mahani olevan sekoamispisteessä. Ei taas! Murphyn lain mukaan vessamme oli tälläkin kertaa äärirajoillaan. Lähdimme ajamaan kohti lähintä leirintäaluetta. Pienet pojat nukahtivat. Minä voihkin ja kiroilin. Lopulta en enää kestänyt. Raahauduin liikkuvan automme vessaan ja toivoin, että sinne mahtuisi vielä yksi lastillinen tavaraa. Super Mario ajoi niin kovaa kuin pysytyi ja kysyi moneen kertaan kestäisinkö vielä sen ja sen verran kilometrejä. Tiesin ettei vessamme vetäisi enää snapsilasillistakaan. Kun vihdoin kaarsimme leirintäalueen pihaan minä juoksin naama vihreänä vessoille ja tyhjensin mahalaukkuni molemmista mahdollisista päistä. En tule syömään pitkään aikaan mitään kalakukkoa eksoottisempaa merenelävää! Edellinen oksennusripulikohtaukseni Nizzassa oli nimittäin sekin luultavimmin seurausta kalapateesta jota olin syönyt.

Nyt olemme sitten Tarifassa. Meren takana näkyy Afrikka. Päiväuniaan parhaillaan vetelevä Tonton on tänään käynyt naku-uinnilla Atlantissa ja minäkin olen kastellut jalkani polviin asti valtameren kuohuissa. Ellopellolla oli muutaman päivän mittainen nälkälakko joka näyttää nyt päättyneen. Hän kieltäytyi nimittän kokonaan rintaruokinnasta, muttei suostunut tai osannut sitten kunnolla syödä oikein mitään muutakaan. Nyt äidin nestemäiset tarjoilut kelpaavat taas pienelle matkamiehelle. Tontonilla puolestaan oli eilen oikea känkkäränkkägoeswildandtrashesthetown-päivä. Näimme muuten Cordobassa pienen Jeesuksen joka terrorisoi iloisesti hiekkaa heitellen koko leikkipuistoa. En siis enää ole kovinkaan huolissani. Ehkä hänenkin vanhempansa (kenties Maria ja Joosef) ovat ajoittain ymmällään miten näitä pieniä poikia oikein kasvatetaan. Ehkä heillä ei perillistään nimetessä ollut aivan tämäntyyppinen persoona mielessään...

Andalucian auringossa

Cordoba oli ihana. Kuuma, hiekkainen, vanha. Ihmiset olivat kauniita. Kaduilla kasvoi appelsiinipuita. Hevoset tanssivat flamencoa. Ihmiset hymyilivät. No ainakin me neljä. Tunsimme, että olimme vihdoin saapuneet sinne minne olimme olleet matkalla jo yli kuukauden. Enää ei olisi varsinaista syytä jatkaa ajamista. Lämpötila kipusi yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Olimme rakastuneita Andaluciaan.

Jatkoimme sitten lopulta kuitenkin matkaa kohti Sevillaa. Sielläkin oli kuumaa ja kaunista. Parkkeerasimme automme suhteellisen lähelle keskustaa tontille, jossa oli joskus aiemmin ollut rakennus, joka oli purettu pois ja jonne ei oltu vielä ehditty rakentaa mitään uutta. Ihmiset olivat heti ottaneet alueen hyötykäyttöön ja joku työtön oli tietysti vallannut alueen omaksi valtakunnakseen ja alkanut pysäköinninvalvojaksi ja tienasi euron sieltä toisen täältä neuvomalla tai pelottelemalla alueelle parkkeeraavia ihmisiä. Illalla paikan ottivat omakseen kaljoittelevat nuoret. Tonton viuhahti heti pyörällään heidän luokseen ja sai osakseen paljon kehuja ja karamelleja. Jengin tytöt tulivat myös tervehtimään meitä vanhempia ja ihastelemaan Ellopelloa joka flirttaili neitokaisille vinolla hymyllään kakkavaipastaan piittaamatta. Nuoret olivat ihmeissään miksi kukaan leiriytyisi sellaiselle alueelle. Meistä parkkipaikka oli loistava, olihan se kävelymatkan päässä keskustasta ja pysäköintimaksukin oli oman harkinnan mukainen.

Sevillassa vietimme paljon aikaa puistossa joka oli Plaza de Espanan yhteydessä. Tuntui kuin olisimme viidakossa, niin suuri ja eksoottista ja kuumaa siellä oli. Puistossa oli myös leikkipaikkoja, joista eräässä Tonton löysi päiväkotilapsia leikkikavereikseen. Ensimmäinen tunti meni loistavasti. Kun pieni reissumies alkoi väsyä menetti hän itsehillintänsä ja joutui käsirysyyn jonkun noin viisivuotiaan pojan kanssa. Kumpikin halusi istua samalle penkille leikkijunassa. Pieni bulldogimme ei antanut periksi ja viuhtoi ja rähisi ettei hän siirry penkiltä minnekään. Mitään sen hurjempaa ei tapahtunut, mutta poikamme oli vihainen tullessamme takaisin luoksemme ja selitti tuohtuneena meille kuinka tuhma hän oli ollut. Siis ei se toinen poika vaan Tonton itse. Ainakin pojallemme on kehittymässä jonkinlaista itsekritiikkiä. Illalla autossa Tonton taisi kaivata Münchenin ystäviään ja hän lupasi olla kiltisti jos vain pääsisi taas Suomikouluun.

Nyt olemme tyhjällä parkkipaikalla syrjäisellä rannalla Cadizin lähistöllä. Pojat nukkuvat vielä ja minä kirjoitan blogitekstiä kun kerrankin on siihen aikaa. Ihanaa olla taas meren rannalla. Tonton innostui tapaavansa tätinsä kun ihastelin hänelle illalla merituulta. Poikien tädillä on siis kaunis nimi. Tädin luokse pääsemme vasta tuhansien kilometrien päästä Euroopan koilliskulmassa. Täältä lounaasta on sinne niin hurjan pitkä matka, että meitä Super Marion kanssa suoraan sanoen hirvittää Emme usko että ajamme enää Portugaliin, vaan rullailemme kohti pohjoista kenties Espanjan itärannikkoa pitkin. Altantin tyrskyistä Saimaan aalloille on kuitenkin vielä päästävä.

Kohti etelää

Terveisiä tilastojen mukaan Euroopan kuumimmasta kaupungista Cordobasta! Ja täällä todellakin on kuuma. Vihdoinkin. Meitä alkoi jo hieman nyppiä Espanjan talvi. Nyt olemme saapuneet takaisin Euroopan kevääseen. Ranskassa ehdimme jo nauttia siitä. Eilen illalla menimme nukkumaan Toledossa. Yöllä Super Mario heräsi, kiroili ja manasi sadetta. Toiminnan miehenä hän starttasi Bobin moottorin ja ajoi yli kolmesataa kilometriä etelään. Pojat alkuun hieman protestoivat, mutta jatkoivat lopulta uniaan turvaistuimissaan.

Nyt vietämme siestaa paikallisen supermarketin lähistöllä. Kuvittelin aina Suomen olevan Euroopan Amerikkaa jättimäisine automarketteineen. Ei. Lappeenrannan Prisman voisi nimetä minimarketiksi tämän paikallisen marketin nähtyään. Espanjassa voi samasta kaupasta - siis todellakin samasta kaupasta (ei kauppakeskusksesta) - ostaa autonrenkaat, juustoa, takan, talomaalia, television, akun, siankoiven, rattaat ja hummerin (syötävän, ei sentään ajettavaa). Vain leipähylly on säälittävän pieni. Suomalaisessa Siwassakin on enemmän valikoimaa.

Ei ihme, että kaupunkien keskustat vaikuttavat enimmäkseen lähestulkoon saattohoitopotilailta. Syyllisenä pikkukauppojen näivettymiseen on tietenkin myös Espanjan talouskriisi, mutta luulenpa että näillä marketeilla on myös osansa asiassa. Ostakaa ihmiset hyvät pollonne ja jamoninne siltä lähikaupan rouva Perez-Prietolta!  

Alla kuvia Madridista ja Aranjuezista:

Taidekriitikot analysoimassa näkemäänsä.

Näistä minäkin tykkään!

 Kieli keskelle suuta että pysyn pystyssä.

Ahdistaako sinuakin tuo Picasson maalaus?

Tämä linna on melkein yhtä hieno kun kotilinnamme Nymphenburg!

Pyörä parkkiin ja jalat alle!

Taidemuseossa

Super Mario purki ja avasi suihkumme seinän ja korjasi automme vesijohdot. Nyt voimme taas käydä suihkussa, vetää vessan ja tiskata. Elämäämme palasi glamour! Niin, epäilin viime postauksessani hänen kykyään korjata vesisysteemimme itse. Ei olisi pitänyt. Super Mariohan on taatusti maailman tunnetuin putkimies. Tästä urotyösta hän sai palkinnoksi oikeuden poistua asuntoautostamme yhdeksi illaksi ilman valvontaa. Katsomaan jalkapalloa.

Toissayön vietimme Madridin keskustassa. Olimme jättäneet kattoikkunoiden pimmennysverhot auki jotta heräisimme kerrankin vähän aikaisemmin auringon valoon. Rytmimme on nyt kesäaikaan siirryttyä entisestäänkin myöhästynyt, emmekä pääse aamulla liikkelle ihmisten aikaan. Täällä Espanjassa siesta hankaloittaa päivien kulkua sekin. Kohteenamme oli Reina Sofian taidemuseo. Siellä on Picasson Guernica jonka halusimme nähdä. Maalaus olikin todella vaikuttava. Sen katsominen suorastaan ahdisti.

Minulla on ehkäpä monien mielestä täysin sivistymätön systeemi taiteen arvioimiseen. Annan jokaiselle maalaukselle arvosanan asteikolla nollasta kahteen:

• 0 pistettä: Maalaus jonka osaisin itse tehdä ja jota en laittaisi seinälleni.
• 1 piste: Maalaus jonka ehkä itsekin osaisin tehdä, mutta jonka laittaisin seinälleni tai vaihtoehtoisesti maalaus jota en osaisi tehdä mutten silti laittaisi seinälleni.
• 2 pistettä: Maalaus jota en osaisi tehdä ja jonka laittaisin mieluusti seinälleni.

Hyvää taidetta on siis tällä asteikolla mitattuna yhden ja kahden pisteen maalaukset: Guernica on esimerkiksi upea teos, jota en silti laittaisi seinälleni. Onhan se kerrostaloasuntoomme liian suuri ja aihepiiri myös turhan ahdistava. Picasso on kuitenkin maalarina selkeästi itseani lahjakkaampi eli ansaitsee yhden pisteen. Ymmärrän siis, että kaiken taiteen ei ole tarkoituskaan olla kaunista. Toisaalta en tajua mikä pointti on "taiteella" johon itse kykenen ja joka ei edes miellytä visuaalista silmääni. Tähän nollan pisteen ryhmään kuului esimerkiksi teos jossa taiteilija oli sotkenut yhden huoneen paperisilpulla ja asentanut toiseen huoneeseen kolme säkkituolia joilla voi makoilla ja katsoa hänen kotivideoitaan joissa mm alaston erittäin kurvikas nainen säntäilee taidemuseossa.

Vietimme kyseisessä säkkituolihuoneessa lähes tunnin, olihan se loistava paikka Ellopellon päiväunille. Videoita katsellessani yritin kyllä etsiä niistä jotain pointtia tai sanomaa. Mietin myös, että meidän neljän hengen seuruueemme saattaa jonkin katsojan silmään vaikuttaa samantyyppiseltä performanssiryhmältä kuin videoissa sekoileva poppoo. Oli suhteellisen haasteellista pitää Tonton kyllin etäällä museon maalauksista ja samaan aikaan koettaa motivoida hänen pientä sieluaan jaksamaan kiinnostua modernista taiteesta.

Iltapäivällä Super Mario ajelutti minua ympäriinsä asuntoautollamme Madridin keskustassa. Elämys oli vähän turistibussimainen koska autossamme istutaan suhteellisen korkealla ja ikkunoissa viuhahtelivat Madridin oleellisimmat nähtävyydet. Päätimme kuitenkin lopulta jatkaa matkaamme kohti etelää ja päädyimme illaksi Aranjueziin. Nyt kello on neljä aamulla ja minä istun koneella. En saa aivojani taas vaihteeksi millään lepotilaan niinpä päätin kirjoittaa blogia. Huomenna zombailen sitten väsyneenä ja toivon saavani unta seuraavana yönä. Kolistellessani ylös sängystä Super Mario havahtui ja huomasi minun viettävän jälleen yötäni unettomuus kaverinani. Hän kysyi minulta "mitä mietit?". Vastasin: Olisi kiva saada unta.