Andalucian auringossa

Cordoba oli ihana. Kuuma, hiekkainen, vanha. Ihmiset olivat kauniita. Kaduilla kasvoi appelsiinipuita. Hevoset tanssivat flamencoa. Ihmiset hymyilivät. No ainakin me neljä. Tunsimme, että olimme vihdoin saapuneet sinne minne olimme olleet matkalla jo yli kuukauden. Enää ei olisi varsinaista syytä jatkaa ajamista. Lämpötila kipusi yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Olimme rakastuneita Andaluciaan.

Jatkoimme sitten lopulta kuitenkin matkaa kohti Sevillaa. Sielläkin oli kuumaa ja kaunista. Parkkeerasimme automme suhteellisen lähelle keskustaa tontille, jossa oli joskus aiemmin ollut rakennus, joka oli purettu pois ja jonne ei oltu vielä ehditty rakentaa mitään uutta. Ihmiset olivat heti ottaneet alueen hyötykäyttöön ja joku työtön oli tietysti vallannut alueen omaksi valtakunnakseen ja alkanut pysäköinninvalvojaksi ja tienasi euron sieltä toisen täältä neuvomalla tai pelottelemalla alueelle parkkeeraavia ihmisiä. Illalla paikan ottivat omakseen kaljoittelevat nuoret. Tonton viuhahti heti pyörällään heidän luokseen ja sai osakseen paljon kehuja ja karamelleja. Jengin tytöt tulivat myös tervehtimään meitä vanhempia ja ihastelemaan Ellopelloa joka flirttaili neitokaisille vinolla hymyllään kakkavaipastaan piittaamatta. Nuoret olivat ihmeissään miksi kukaan leiriytyisi sellaiselle alueelle. Meistä parkkipaikka oli loistava, olihan se kävelymatkan päässä keskustasta ja pysäköintimaksukin oli oman harkinnan mukainen.

Sevillassa vietimme paljon aikaa puistossa joka oli Plaza de Espanan yhteydessä. Tuntui kuin olisimme viidakossa, niin suuri ja eksoottista ja kuumaa siellä oli. Puistossa oli myös leikkipaikkoja, joista eräässä Tonton löysi päiväkotilapsia leikkikavereikseen. Ensimmäinen tunti meni loistavasti. Kun pieni reissumies alkoi väsyä menetti hän itsehillintänsä ja joutui käsirysyyn jonkun noin viisivuotiaan pojan kanssa. Kumpikin halusi istua samalle penkille leikkijunassa. Pieni bulldogimme ei antanut periksi ja viuhtoi ja rähisi ettei hän siirry penkiltä minnekään. Mitään sen hurjempaa ei tapahtunut, mutta poikamme oli vihainen tullessamme takaisin luoksemme ja selitti tuohtuneena meille kuinka tuhma hän oli ollut. Siis ei se toinen poika vaan Tonton itse. Ainakin pojallemme on kehittymässä jonkinlaista itsekritiikkiä. Illalla autossa Tonton taisi kaivata Münchenin ystäviään ja hän lupasi olla kiltisti jos vain pääsisi taas Suomikouluun.

Nyt olemme tyhjällä parkkipaikalla syrjäisellä rannalla Cadizin lähistöllä. Pojat nukkuvat vielä ja minä kirjoitan blogitekstiä kun kerrankin on siihen aikaa. Ihanaa olla taas meren rannalla. Tonton innostui tapaavansa tätinsä kun ihastelin hänelle illalla merituulta. Poikien tädillä on siis kaunis nimi. Tädin luokse pääsemme vasta tuhansien kilometrien päästä Euroopan koilliskulmassa. Täältä lounaasta on sinne niin hurjan pitkä matka, että meitä Super Marion kanssa suoraan sanoen hirvittää Emme usko että ajamme enää Portugaliin, vaan rullailemme kohti pohjoista kenties Espanjan itärannikkoa pitkin. Altantin tyrskyistä Saimaan aalloille on kuitenkin vielä päästävä.