Raippaluoto

Ensimmäiset päivät Suomessa vietimme Vaasan seudulla. Ajoimme maailmanperintölistalle päässeelle Kvarkenille. Merenkurkun saaristossa on näkyvissä sama jääkauden jälkeinen maankohoaminen kuin Ruotsin puoleisella Höga Kustenillakin. Olemme nyt reippailleet pienet kierrokset kummallakin puolella lahtea. Ruotsissa kiipesimme korkealle mäennyppylälle ja Suomen puolella teimme Raippaluodolla pienen vaelluksen metsässä ja meren rannalla. Raippaluodon vaellusreitti lähti Svedjehamnin kalasatamasta jonne edellisiltana olimme saapuneet. Satamassa oli romanttinen vanha suolaamo, jossa paikalliset tanssivat suomenruotsalaisen humpan tahtiin. Luontopolun varrella oli myös tähystystorni josta saimme ihailla näkyvää merimaisemaa ja lintuja. Pojat pysyivät ihmeen hyvin vauhdissa mukana. Jopa Super Mario, jonka etenemistä oli hidastamassa täysi reppu, niskassa keikkunut Tonton ja Tontonin pyörä, joka ei aivan soveltunut kivikkoisessa maastossa ajamiseen. Minulla oli kantorepussa mukanani Ellopello, mutta koska olen nyt neljän kuukauden ajan kantanut häntä lähes päivittäin rinnallani, en juurikaan edes huomaa lisälastia. Teoriani mukaan ihminen jaksaa kantaa vaikka härkää jos vaan sinnikkäästi nostelee sitä päivittäin vasikasta alkaen. No, mitään tieteellistä todistusperää en väitteelleni ole vielä löytänyt. Luulenpa, että Ellopellokin siirtyy pian omien jalkojensa kannettavaksi. Hän osaa nimittäin jo seistä ilman tukea kunhan ei itse vaan huomaa "tukensa" olevan esimerkiksi vain kädestä toiseen siirtyvä legopalikka.

Viimeyön vietimme Kristiinankaupungissa. Parkkeerasimme illalla rauhallisen näköiselle parkkipaikalle paikallisen K-Marketin eteen. Emmepä arvanneet joutuvamme pikkukaupungin p....ralliliikenteen solmukohtaan. Aukiolla harjoiteltiin skandinavianslippejä ja kaasuteltiin edestakaisin aamuyön tunneille. Tämä ralliperinne on jotain niin perisuomalaista, etten ole vastaavaa koskaan missään muualla päässyt todistamaan. Ajetaan vaan ympyrää kaupungin ainoalla keskuskadulla. On kai niin kylmä, ettei ulkona muuten voi liikkua ja mistä sitä tietää vaikka autosta bongaisi jonkun böönan, joka uskaltaisi kyytiinkin. Perheemme kärsii muutenkin aikaerosta ja paheellisesta elämäntavastamme johtuvasta kroonisesta jet lagista jota tämä yötön yö ja valvotut tunnit jalkapalloa katsoen (tai miestä pallobaarista kotiin odottaen) eivät tunnu auttavan. "Onneksi" syksyllä voimme totutella normaalimpaan lapsiperherytmiin pikkuhiljaa. Näyttää nimittäin siltä, ettei Tontonille ole luvassa minkäänlaista päiväkotipaikkaa Müncheniin palattuamme. Olemme saaneet yksinomaan hylkääviä päätöksiä kaikkiin tarhapaikka-aneluihimme.

Suomi

Suomi. Olemme Suomessa! Suomi! Luovutimme, emmekä ajaneetkaan Haparannan kautta Rovaniemelle. Yöttömät yöt ovat täällä etelämpänäkin ja joulupukkia näkee ensi talvena. Ajaminen oli muuttunut työksi ja lomafiilis alkoi olla kadoksissa. Oli parempi valita oikotie ja alkaa nauttimaan taas matkanteosta. Otimme siis lautan Umeasta Vaasaan. Saimme ihailla Merenkurkun saaristoa yksin laivan kannella keskiyön valossa. Maagista. Nyt olemme Vaasassa ja kiire on kadonnut. Seuraavaksi ajamme luultavasti rannikkoa pitkin etelää kohden. Seuraava pidempi pysähdys tulee olemaan Tampereella missä meillä on kavereita moikattavana. 

Eilen Vaasan torilla melkein itkin liikutuksesta. Vaasalaiset olivat jotenkin niin ihanan nukkavieruja. Pienen torikahvilan edessa soitti kaksihenkinen bändi. Paikalliset istuivat lippalakeissaan ja tuulitakeissaan muovisilla puutarhatuoleillaan ja kuuntelivat agentshenkistä hieman melankolista rautalankamusiikkia. Ihmiset olivat totisen näköisiä, mutta silti hyväntuulisia. Super Mario joi kupin kahvia, ja minä imin itseeni suomitunnelmaa. En ole koskaan ennen ollut Vaasassa ja silti tuntui kuin olisin tullut kotiin. 

Pakkoruotsi

Ruotsi on kiva maa. Jokainen maa on rikkaus ja portti muihin maihin ja niin edelleen, och så vidare,  mutta hei, pikkuhiljaa alkaa jo riittämään! Matka vaan jatkuu ja jatkuu ja kilometrit taittuvat, mutta Haparanda ei tunnu olevan yhtään sen lähempänä kuin muutama päivä sitten. Tuntuu samalta kuin perus Jampasta joka on kuusi vuotta ruotsia opiskeltuaan motivaation puuttuessa edelleen jumissa alkeissa. Alkuun niin mukava tutustumisretki naapurimaan kulttuuriin alkaa jo muistuttamaan pakkoruotsia. Tuli tässä mieleen kuinka eräs sinikeltaisen joukkueen edustaja juhannusjuhlilla sanoi minulle "Teillähän on siellä Suomessa mahdollista opiskella ruotsia." Niin, onko se nyt sitten "mahdollisuus" vai pelkkä pakko? Aiommekin anoa tänään vapautusta tästä aherruksesta ja kysäisemme Wasalinesilta ottaisivatko he meidät kyytiin, vai onko netissä mainittu ajoneuvon korkeusrajoite ehdoton este vapaaehtoiselle pakkoruotsista poistumisellemme. Pahoin pelkään ettei pakkoruotsista niin vain karata. Ruotsalaiset pitävät meidät hellässä mutta tiukassa otteessaan. Kuka täältä punavalkoisten puutalojen, kanelipullien ja Volvojen täyttämästä paratiisista edes pois haluaisi? Toisaalta prinsessa Madeleinekin on kuulemma taas päässyt karkuun, miksemme siis mekin?

Ruotsalainen juhannus

Olen viettänyt ruotsalaista juhannusta parinkymmenen ruotsalaisen ja muutaman ulkomaalaisvahvistuksen kanssa Gräsöllä. Pieni kulttuuriantropologi minussa oli täpinöissään saadessani seurata naapuriheimon kesäjuhlariittejä. Ohjelmaan ei kuulunut kokko, sauna, eivätkä edes reippaat puukkotappelut. Kiersimme ensin metsässä vastaamassa pikkutuhmiin juhannusvisakysymyksiin. Sitten pelailimme pallopelejä pihanurmella, josta siirryimme vanhaan latoon upean juhannusbuffetin ääreen.

Tarjolla oli lammasta, coleslaw salaattia, lohirullia, uusia perunoita, meloni-brie salattia ja itseleivottuja sämpylöitä. Kaksi pitkä pöytää oli koristeltu keltaisin pöytäliinoin ja sinikeltaisin serpentiinein. Jokaisen eteen oli laitettu snapsilaululehtinen, josta kukin vuorollaan esilauloi mieleisensä viisun. Ruotsalainen isäntä ei tiennyt saavansa suomalaisen kuokkavieraan ja lehtisessä oli ilmeisesti vitsinä myös suomalainen snapsilaulu jonka sanat menivät näin: "nu".  Snapsilaulut siivettivät muuten hillityn asialliset ruotsalaiset riehakkaaseen humalatilaan, jonka etenemistä en valitettavasti voinut jäädä seuraamaan enää iltakymmenen jälkeen, jolloin poistuin poikasteni kanssa takavasemmalle. Super Mario kömpi takaisin Bobin uumeniin joskus puoli neljän maissa. Pitääkin kysellä häneltä lisähavaintoja ruotsalaisista juhannusmenoista jahka hän herää.

Ruotsalaiset olivat koleasta säästä huolimatta tyylikkäitä mökkeilijöitä, kukaan ei hiihdellyt crocseissa ja verkkahousuissa. Joku naisista oli väsännyt itselleen kukkaseppeleenkin. Puhuttiin vaihtoehtoisista energiamuodoista ja Alexander Stubbista. Jollain oli mukanaan lentävä helikopterivideokamera. Miehen vaimoke kehui siippansa olevan pian koko Ruotsin tunnetuin minihelikopterivideokuvaaja. Me muut ihastelimme kauko-ohjaimen ruudulta näkyvää ruotsalaista merimaisemaa ja tämän lentäjä-ässän kauko-ohjaustaitoja. Eräs vieraista ajeli pyörällään ympyrää pihamaalla ja irvisteli muille juhlijoille. Hän ei ollut ruotsalainen kylähullu vaan oma rakas poikani.

Linnasta linnaan

Näyttäisi tulevan perinteinen juhannussää tänne Ruotsiinkin. Onneksi on toimiva lämmitys eikä telttamajoitusta. Onneksi on myös kumisaappaat minulle, kurahousut Super Mariolle ja lapsille kellukkeet. Olemme onnekkaita monella tapaa.

Eilen ajelimme linnasta linnan kautta linnaan. Ja nyt siis heräilemme täällä yhden linnan pihalla. Olemme matkalla kohti Uppsalaa. Tukholman ruuhkat nähtyämme päätimme jättää kaupungin niille joiden on sinne mentävä. Mehän voimme mennä minne lystäämme ja nyt lystäämme siis sinne Uppsalaan. Super Mariolla on siellä yksi espanjalainen kaveri jota moikkaamme matkalla kohti pohjoista. Mietin tässä juuri mitä tekemistä keksimme lapsillemme sadepäiviksi. Onneksi Ruotsissa on varmaan useita IKEAn myymälöitä. Niissä on ilmaisia sisäleikkipaikkoja ja ruotsalaista ruokaa.

Eilen erään linnan pihalla oli aikuisten maksullinen leikkipaikka. Linnassa järjestettiin team building tapahtumia. Lounasta syödessämme saimme siis seurata kuinka kirjanpitäjä-Björn heitti laskentapäällikkö-Ulfille palloa alapompun kautta. Henkilöstöpäällikkö-Kajsa ohjasi lempeästi johdon sihteeri-Emmaa, joka silmät sidottuna kiersi rataa, josta hänen piti poimia käteensä keiloja. Päivän jälkeen kaikki tuntevat olonsa hirvittävän motivoituneiksi ja hyödyntävät kaatumisleikeissä kasvatettua luottamusta toisiinsa toimisto-olosuhteissa. Kopiokoneen äärellä on kiva muistella kuinka Stefan ja Britta törmäsivät toisiinsa sokkoleikissä ja mötkähtivät niin hulvattoman hauskasti pinoon vihreälle nurmelle. "Oj det var ju jätte roligt!".

Gripsholm

Olemme nyt Tukholman lähellä sijaitsevassa Mariefredissä Gripsholmin linnan edustalla. Tänne päädyimme koska Super Mario halusi nähdä Kurt Tucholskyn linnan mukaan nimetyn romaanin tapahtumapaikan. Hän on lukion äidinkielenkurssin päätöstyönään kirjoittanut analyysin kirjasta. Super Mario ei ole ainoa Tucholskyn perässä paikalle saapunut; tämä kaupunki vilisee saksalaisia. Linnassa heitä oli tänään varmasti puolet kävijämäärästä. Silti linnan myymälässä tarjolla oleva kirjallisuus on yksinomaan ruotsiksi. 

Gripsholmissa on näytteillä sekä eurooppalaisten kuninkaallisten muotokuvia, että nykypäivän suurten ruotsalaisten muotokuvia. Nämä linnan seiniltä turisteja tuijottavien edesmenneiden kuninkaallisten naamat olivat suorastaan pelottavan paljon toistensa näköisiä. Ulkonevat silmät, suuri nenä ja olematon leuka. On ehkä ihan terve ilmiö, että nykypäivän siniveriset hakevat puolisonsa muualta kuin omista serkuistaan. Sen verran sukurutsaisen oloisia nämä pitsikauluksiset kruunupäät minun silmääni olivat. Tuoreemmat ruotsalaiset merkkihenkilöt olivat onneksi heterogeenisemmän näköisiä. Olof, Astrid ja Zlatan ovat kukin vaikuttaneet ruotsikuvaan maailmalla ja siten ansainneet paikkansa linnan all stars galleriassa.

Zlatanista on hyvä vetää aasinsilta jalkapalloon. Saksa on aloittanut MM turnauksen hienosti murskavoitolla Portugalista. Olen loogisesti saksalaisten poikien äitinä Saksan kannattaja minäkin. Etsimme kuumeisesti kuppilaa joka näyttäisi pelin ja lopulta päädyimme arabien pitämään pizzeriaan. Täällä minäkin jouduin ensikertaa käyttämään ruotsinkieltäni. Oli jotenkin hirvittävän vaikeaa olla sanomatta por favor joka väliin. 

Matkaseurueemme pienin on kärsinyt öisin kuumeesta ja hammassärystä. Ellopello kiertää makuusoppeamme ympäriinsä ja asettuu lopulta mahani tai pääni päälle nukkumaan. Minä koetan sitten maata siinä hievahtamatta, ettei itku ja valitus jatkuisi. Päivisin poika on silti ihmeen reipas. Ensimmäiset viisi sekuntia seisomista ilman tukea on jo todistettu.  

Aamulla kello oli jo puoli kymmenen kun päätin herättää miespuoliset perheenjäseneni autoradion ja rockmusiikin avustuksella. Vartin kuluttua nuorin miehistä sai vaivoin nostettua päänsä tyynystään, seuraavan vartin ajan nostin tasaisesti volyymia, mutta isoveli ja isä vain jatkoivat uniaan. Kymmeneltä aloin jo ärhennellä, että eikö nyt olisi jo aika nousta. Pojat ovat isänsä tapaan erittäin aamu-unisia. Luulin että tällaisia ongelmia on vain teini-ikäisten vanhemmilla. Yleensä kaverini valittavat lastensa nousevan ylös kukonlaulun aikaan.

Ruotsi jatkuu

Ruotsi, oi ihana Ruotsi! Saat melkein anteeksi senkin kerran kun itkin vuoksesi erästä jääkiekon olympiafinaalia katsossani. Olen suorastaan hurmioitunut. Täällä on kaupassa kunnollinen leipäosasto. Tarjolla on jopa Fazerin ruispaloja! Olimme Super Marion kanssa einestaivaassa eräässä paikallisessa supermarketissa. Perunasalaattia, hernekeittoa, sitä ruisleipää tietenkin, punajuurisalaattia, mustikkasoppaa. Ihan mitä ikinä osasin toivoakaan. Maisemat ovat samanlaiset kuin Suomessa. On järviä, puutaloja, metsätunneleita.

Toissapäivänä satuimme parkkeeraamaan erään paikallisen "Kouvolan" keskusaukiolle. Pikkuhiljaa parkkipaikka täyttyi äärimmilleen ja viereinen puistoon kerääntyi hieman alle parikymppsiä nuoria joilla ilmeisesti oli joku juhlagaala alkamassa. Oi miten kauniita he olivatkaan pitkine juhlamekkoineen ja mustine pukuineen. Hiuksia oli letitetty ja nutturoitettu ameriikan malliin. Mekot kimaltelivat kesäauringossa. Nuoret hehkuivat elämäniloa. Heitä kuvattiin ja tuijotettiin. Me arvostelimme linnanjuhlien tapaan heidän pukeutumistaan ja pohdimme riviin kuvattaviksi järjestäytyneiden nuorten tulevaisuuden näkymiä. Joukosta erottui teinifilmeistä tutut stereotyypit. Oli luokan friikit yhdessä ryppäässä. Priimustyttö silmälaseineen varovaisen huonoryhtisenä. Voittajatyyppi leveine harteineen juuri sopivan viileän hymynsä kanssa. Hänellä oli jo selkeä urapolku nähtävissä jonkun keskikokoisen firman hallituksessa. Oli ruskettunut tervehenkinen urheilijatyttö ja luokan suurisilmäinen kaunotar joka hymyili salamavaloissa. Heillä oli kaikilla maailma avoinna. Nyt on heidän aikanse tehdä ratkaisuja jotka vaikuttavat siihen mitä heidän elämänsä näyttää minun ikäisenäni. Opiskelupaikka ja sopiva puoliso. Onnea matkaan ajattelin!

Oma matkamme kuljetti meitä erään järven rannalle, jossa vietimme noin vuorokauden. Järvi oli pieni mutta syvä ja kalaisa. Sen rannalla oli useita pikkuruisia laitureita, paikallisen kalastusseuran rakentama mökki ja yleiseen käyttöön tarkoitettu laavu jossa mekin grillasimme iltapalamme ja lounaamme. Ympäröivä metsä oli ihana mäntymetsän ja koivikon sekoitus. Järven ympäri kulki neulasten pehmustama polku, mustikan raakileet odottivat myöhempää kesää. Aurinko paistoi, me rakensimme käpylampaita, Tonton tepasteli rantakaislikossa ja minun sieluni lepäsi. Aamupäivällä järvelle ilmestyivät kalastusseuralaiset perheineen farmarimallisine Volvoineen. Oli uskomattoman kotoisaa kuinka he aktiivisesti väistivät katsekontaktia kanssamme ja olivat kuin meitä ei olisi ollutkaan. Jos kävelimme metsäpolulla vastaan vastasivat he kyllä "hej" hihkaisuumme, mutta muuten olimme heille ilmaa. Tältä ulkomaalaisista varmasti tuntuu Suomessa. Sama aktiivinen muuallepäin tuijottelu on jatkunut bensa-asemilla ja leikkipuistoissa. Hienoa, me suomalaiset emme olekaan maailman ainoa introverttikansa! Ei täälläkään halata vastaantulijoita.

Nyt olemme Jönköpingissä. Illalla täällä oli jonkinlainen ruotsalainen "schlager" tapahtuma. Leikkipuistossa Tonton pääsi paikallisten lasten kanssa minikaruselliin. Kävimme ostamassa lisää leipää ja jonossa takanamme seisoi nolostunut tiukkaan kokovartalohaalariin pukeutunut zombie. Hän ja hänen munkkikaverinsa olivat matkalla joihinkin teemabileisiin. Mukava kesäilta kaupungissa. Ruotsi on kiva maa.

(Kun lataan tämän nettiin olemme jo jossain ihan muualla)  

Heja Sverige!

Tanskassa on siis jättiläismäisiä siltoja ja yksi niistä avitti meidät Ruotsiin sadan euron maksua vastaan. Täällä me nyt olemme eräällä leirintäalueella järven rannalla. Eilen pesimme neljä koneellista pyykkiä. Vaikka emme olekaan niin nökönuukia pienten tahrojen suhteen syntyy likapyykkiä kahden pikkukaverin kanssa reilunlaisesti. Pelastuksemme ovat kuitenkin olleet vauvojen kosteuspyyhkeet. Niitä voin suositella aikuisillekin matkalaisille. Pyyhkeillä puhdistuvat ihmiset, vaatteet, huonekalut, lattia, kengät (käy melkein lankkauksesta) ja auto. Silmämeikin poistoon pyyhkeet ovat suorastaan loistavia, ei tarvitse mitään muita aineita eikä edes vettä. Meillä näitä kuluu mielettömiä määriä.

Niin, Ruotsi. Rakasttettu ja vihattu naapurimme. Olen aika innoissani saadessani viettää täällä nyt enemmän aikaa kuin ruotsinlaivalta heitetty krapulainen vilkaisu Tukholmaan. Ruotsiin liittyy jotenkin niin paljon kaikenlaisia ajatuksia. Suomea vastaan useimmiten voitetut jääkiekkopelit tietenkin, heidän maailmalla suosittu popmusiikkinsa, kauniit ja rohkeat kuninkaalliset, Olof Palme ja muut sosiaalidemokraatit, Peppi Pitkätossu ja Nils Holgersson, "ruotsalaiset lihapullat ja korvapuustit", IKEA ja HenkkaMaukka... Lista on loputon. Ruotsalaiset osaavat ja menestyvät hymyissäsuin samalla kun suomalaiset kiroavat vieressä perkelettään. Aku Ankka ja Hannu Hanhi, isoveli ja lillebror, onhan näitä vertauksia. Sen verran alemmuskompleksista kärsin minäkin, että olen useampaan otteeseen ollut näreissäni jonkun ulkomaalaisen sanottua "Aah, you are from Finland, I've been to Stockholm once!". Enhän minäkään koskaan sano Espanjalaiselle käyneeni kerran Roomassa. Noniin ja sitten on Skandinavia ja Pohjoismaat erittely. Onko Suomi osa Skandinaviaa? Olenko minä skandinaavi? Haluanko minä olla skandinaavi? Voi tuska, Ruotsissa ei voi ollenkaan relata kun joutuu työstämään näitä kansallisia kompleksejaan.

Kööpenhamina

Kööpenhamina on kiva kaupunki. Ellopello rakastaa Kööpenhaminaa niin paljon, että söi kokonaisen kaupunginosan kartalta. Lastenvaunuissa oli tarjolla rusinapullaa tai Kööpenhaminaa ja poika valitsi jälkimmäisen. Nyt meillä ei enää ole asiaa kaupungin luoteisosiin. Tonton puolestaan pääsi katsomaan elämänsä ensimmäistä marionettiesitystä. Hän valitsi itselleen paikan eturivistä paikallisten päiväkotilasten seasta ja istui koko näytöksen ajan kiltisti hievahtamatta. Me vanhemmat ja pikkuveli istuimme taempana ja nautimme esityksestä mekin. Kävimme myös ihmettelemässä Christianian hippikommuuni kaupunginosaa. Tuli ajatus, että olisimme olleet paikasta enemmän innoissamme kuusitoistavuotiaina. Nyt lastenvaunuja työnnellessä olimme ehkä väärässä paikassa väärään aikaan. Jokatapauksessa mielenkiintoinen alue. Muutenkin Kööpenhamina on mukava paikka. Kiva pohjoismaisen-eurooppalainen tunnelma. Tanskalainen design on kaunista ja ihmiset näyttävät hyviltä. Vastaan tulee useita komeita viikinkejä, joilla on vaaleat hiukset ja tumma iho. Silmien sininen väri jotenkin maagisesti korostuu rusketusta vasten. Miehet ovat pukeutuneet hyvin ja näyttävät vakavilta. Samoin naiset. Naisetkin ovat kauniita ja tyylikkäitä ja vakavailmeisiä. Kel onni on se onnen kätkeköön taitaa olla paikallinen motto. Aivan kuin katu olisi muotinäytöksen lava. Kaikki kahvikupista lähtien on järjettömän kallista. Minua myös häiritsee jatkuva valuutan kanssa pelaaminen. Pitäisi olla parempi kertotaulussa.  

Tanska

Terveisiä Tanskasta! Oikeastaan emme ole nähneet vielä Tanskasta muuta kuin Saksaan johtavan tien. Koska lautta rantautui aivan Etelä-Tanskaan päätimme koukata Saksan puolella tankkaamassa kaasupullomme. Kaasupullot ovat siinä mielessä takapajuisia kapistuksia, ettei niillä ole mitään kunnollista eurooppalaista standardia, vaan jokaisella maalla on omanlaisensa pullot. Tämä vaikeuttaa tietenkin meidänkaltaisten kiertolaisten menoa. Vaikka syötävää onkin yllinkyllin saatavissa Skandinaviassa, on hintataso Saksaan verrattuna sen verran tyyris, että tankkasimme kaappimme täyteen ruokaa ja erityisesti juomaa täällä rajalla. Täältä löytyy samantapaisia rajakauppoja kuin Suomen ja Venäjän raja-asemilla.

Vaikka meillä olikin kauniisti sanottuna eriävät käsitykset tarvittavan suklaan ja kalasäilykkeiden määrästä, olimme lopulta molemmat tyytyväisiä omiin ostoksiimme. Salmiakkiakin olisi ollut tarjolla, mutta päädyin lopulta ostamaan vain lakritsipiippuja, joita tarjosin myös Tontonille. Hän oli haltioissaan. Super Mariota yökötti jo hajukin. Hän oli sen sijaan vastuussa juomahankinnoista ja ilmestyi automme ovelle hakemaan minua ja kallisarvoista suomalaista passiani kassalle. Kassaneiti oli kieltäytynyt myymästä pantittomia tölkkejä saksalsaiselle ja sanonut tarvitsevansa pohjoismaalaisen ostoksia maksamaan. Mieheltäni oli kuulemma kulunut hetki kunnes oli tajunnut löytävänsä helposti omasta autostaan yhden sellaisen.

Aamu 2 Tanskassa: Nyt olemme nähneet Tanskaa jo vähän enemmän vaikka kerrottakoon, että kommentoin yhdessä vaiheessa ikkunasta näkyvää maisemaa näin: "Tanskassa ei ole mitään.". Super Mario vastasi että Suomessa on vielä vähemmän mitään. Minä jatkoin syväluotaavaa analyysiäni näin. "No Suomessa voi ajaa satoja kilometrejä "metsätunnelissa", täällä näkyy vain peltoa". Tällaisia älykkäitä keskusteluja me käymme lastemme nukkuessa kun meillä kerrankin on tilaisuus jutella rauhassa. Keskustelun taso laskee entisestään lastemme ollessa hereillä kun saamme toimia päätyössämme erotuomarina. Ellopello alkaa olemaan jo hyvä vastus Tontonille. He kinastelevat jok'ikisestä esineestä jonka jompikumpi sattuu ottamaan käteensä. Eilen taisteltiin esimerkiksi Ellopellon lippinakista (lippalakki) ja purulelusta. Kumpikin täysin hyödyttömiä isoveljelle. Lippinakki on vauvakokoa ja purulelu on vain muovinen rengas, josta ei vajaa kolmivuotiaalle paljon iloa irtoa. Paitsi jos veli sattuu juuri tekemään ensimmäisiä hampaitaan. Silloin purulelu on yhtäkkiä koko auton mielenkiintoisin kapistus. Meillä siis huuto ja mekastus jatkuvat. Onneksi parkkeerasimme Bobin yöksi erään Tanskalaisen pellon laidalle. Vehnäpellon kärpäsiä ei haittaa meteli.

Aamu 3: Eilen näimme vähän lisää Tanskaa. Tonton pääsi päivällä upealle hiekkarannalle leikkimään ja juoksemaan rannan pikku aallokossa. Pitkän matkaa ajettuamme päädyimme viettämään illan ja viimeyön Kööpenhaminan Espoossa. Kauniita omakotitaloja meren rannalla. Juopottelimme kumpikin laiturilla jonkin purjehdusklubin edustalla yhden reppuoluen. Emme ole vielä vaihtaneet yhtään valuuttaa. Onneksi meillä on tällainen omavaraistalous. Eilen Super Mario halusi kuulla mitä olin kirjoittanut edellisaamuna. Hän huolestui suomalaisten ystäviensä luulevan ettei hän arvosta Suomea. "Suomessahan on vaikka mitä". "No niin Tanskassakin on". "Älä silti jätä tuota tekstiä sinne!". "Ei sitä kukaan tosissaan ota". "Mikset kirjoita jotain kaunista?"."No mitä sitten?"."No vaikka siitä pienestä sisiliskosta jonka näimme?". Selvennyksenä tähän loppuun nyt sitten: Super Mario pitää Suomesta ja hänestä siellä on kaunista ja mukavaa. Minusta Tanskassakin on vaikka mitä ihanaa, esimerkiksi jättiläismäisiä siltoja, maailman onnellisimpia ihmisiä ja pikkuruisia sisiliskoja.

The good old times

Huomenna jätämme hyvästit Englannille. Lauttailemme Tanskaan ja ajelemme sieltä sitten Kööpenhaminan kautta Ruotsiin. Olemme päättäneet jättää Norjan vuonot koluamatta tällä kertaa. Aika ei yksinkertaisesti riitä jos haluamme viettää kuukauden Suomessa. Englannissa olemme tavanneet niin paljon ystäviä ja tuttavia, että on tavallaan helpottavaa taas joutua sosiaaliseen eristykseen maahan, jossa emme tunne ketään. Tanska on minulle muutenkin uusi tuttavuus.

Laskeskelin tapaamiamme kavereita täällä Englannissa ja päädyin parinkymmenen kieppeille. Vauhti oli ehkä hieman hengästyttävä, varsinkin Tontonille, joka iltaisin oli silminnähden helpottunut saadessaan taas viettää aikaa oman perheemme kesken. Hänen hermojaan raastoi myös jatkuva vieraan kielen puhuminen. Välillä poika yksinkertaisesti peitti korvansa. Toisaalta hän oli äärettömän ylpeä niistä muutamista englanninkielisistä sanoistaan joita hän osasi käyttää.

Meistä oli mukavaa ymmärtää jälleen ympärillämme puhuttua kieltä ja tavata ihmisiä jotka tunsimme entuudestaan. Joidenkin kavereiden kanssa tuntui kuin olisimme tavanneet viimeeksi eilen. Tämä jatkuva muuttaminen on siinä mielessä surullista, että joutuu jättämään hienoja ihmisiä taakseen ja aloittamaan uusien ihmissuhteiden luomisen aina nollapisteestä. Siksi en olekaan enää niin valmis muuttamaan pois Münchenistä kuin aikanaan olin edellisten suurten muuttojen suhteen. Tuntuu hieman turhauttavalta tavata ihmisiä vain vaihtaakseen nopeasti kuulumiset. Kun ei enää asu samassa maassa on vaikeaa luoda uusia yhteisiä muistoja, joilla ystävyys jatkaisi syvenemistään. Super Mario valittaa usein tästä aiheesta. Meillä aikuisilla ei oikein ole aikaa enää leikkiä keskenämme. Me vain muistelemme vanhoja hyviä aikoja ja kertaamme vuosien takaisia seikkailuita tavatessamme. Siksipä hän nyt viilettääkin taas kaverinsa kanssa maastopyörällään siinä samassa metikössä jossa hän viime viikonloppuna kävi. The good old times are now.  

Tulevaisuuden toivot

Eilen tapasimme lapsuudestani tuttua kiinalaista perheystävää joka oli juuri lopettelemassa matematiikan opiskelua Lontoossa. Olin itse teini-ikäinen ja poika noin nelivuotias tutustuessamme. Nyt tämä perunamuussia rakastanut pikkupoika on matkalla NewYorkiin opiskelemaan finanssialaa huippukoulussa. Hänellä oli mukanaan kaksi suurta laatikollista legoja pojillemme. Kauhistelin tiukalla opiskelijabudjetilla elävän ystävämme kallista lahjaa, mutta hän sanoi saaneensa itse äidiltäni lahjaksi kasan legoja muuttaessaan Suomeen. Hän muisti olleensa haltioissaan ja halusi nyt antaa saman elämyksen minun lapsilleni. Silti lahja oli kohtuuttoman antelias. Muutenkin olin äärettömän iloinen hänen tapaamisestaan. Hänen isänsä työskenteli monta vuotta äitini kollegana Suomessa ja vietti muutaman joulun ja lukemattomia viikonloppuja meidän kotonamme. Sain tutustua kiinalaiseen kulttuuriin ja nauttia hänen isänsä loistavasta kokkaustaidosta. Vuonna 2004 kävin itse kuukauden mittaisella matkalla Kiinassa jossa hänen perheensa auttoi ja kestitsi minua luonaan Pekingissä. Pojan vanhemmat ovat nyt panostaneet kaikkensa ainoan lapsensa koulutukseen. Toivon todella hänelle kaikkea hyvää Wall Streetillä tai missä ikinä hän lopulta työskenteleekään. On mielenkiintoista saada seurata hänen vaiheitaan tässä elämässä.

Yhteisen päivämme lopulla menimme Oxfordin vanhimpaan pubiin, jolla on ikää lähes 800 vuotta. Siellä Tonton alkoi hermostumaan jatkuvaan englanninkielen kuunteluharjoitukseen ja kitisi isälleen, että hänen olisi puhuttava saksaa. Viereisessä pöydässä istunut "mies" alkoi jututtamaan meitä kun huomasi perheemme saksalaisiksi. Hänkin oli kotoisin Münchenistä ja oli työharjoittelussa BMW:llä täällä Oxfordissa. Super Mario alkoi kyselemään millä osastolla hän oli ja kuka on hänen pomonsa. Miehen tilattua itselleen limonadia selvisi miehen yllättävän alhainen ikä. "En saa juoda olutta, olen viisitoista." Mies olikin poika. Miehestä pojaksi kutistuneena kertoi uusi tuttavuutemme meille haaveistaan opiskella mekaniikkaa Oxfordin yliopistossa. Mario sanoi jälkeenpäin ihmettelevänsä, että joku tietää jo viisitoistavuotiaana mitä haluaa tehdä isona, kun taas hänellä itsellään kesti yli kolmekymmentä vuotta, kunnes oppi edes tietämään mitä kaikkea hän itse ei halua tehdä. Kyllä nykyajan nuoriso osaa olla itsevarmaa ja määrätoista! Siinä me kaksi lähes keski-ikäistä istuimme pubissa näiden tulevaisuuden toivojen kanssa. Omat "toivomme" nuolivat pubin ikkunaa ja näyttivät kieltään ohikulkeville ihmisille.  

Kaksi vuodenaikaa

Tänään saamme nauttia Englannin ihanasta keväästä. Minusta Englannissa on muutenkin vain kaksi vuodenaikaa. Kevät ja syksy. Tämä ei nyt ole kritiikkiä, minä pidän molemmista. Englannin vuosinani minusta tuli kevätihminen. Täällä kevät saattaa alkaa jo helmikuussa. Voi olla muutama upea päivä jolloin tuntuu että kesään on enää hetkinen. Sitten onkin jo syyskuu ja kesää yhä vaan odotellaan. Englantilaiset itse eivät jää odottelemaan kesää. He elävät vuodenaikansa kalenterin mukaan. Huhtikuusta syyskuuhun on kesä ja kesällä pukeudutaan T-paitaan. Naisilla sitten tietenkin joku kukkahameviritelmä. Minun vielä kulkiessani töihin pitkissä kalsareissa ja kaulahuivissa ohitseni suhahteli näitä kesänsä aloittaneita brittejä pyörillään shortsinlahkeet lepattaen. Turistit tunnistaa Oxfordin katukuvasta vaatetuksen perusteella. He eivät kulje flipflopeissa tihkusateessa.

Sisätiloissa toimii sama logiikka. Kun ollaan kerran neljän seinän sisällä ja yläpuolelta löytyy katto, se tarkoittaa sitä, että on lämmin. Turha siinä on mitään lämpömittareita kyttäillä. Minä suomalaiseen keskuslämmitykseen tottuneena hytisin entisessa työpaikassani ja pohdin olisiko liioiteltua pitää toimistossa sormikkaita. Muut avasivat jatkuvasti ikkunoita ja hokivat kiehuvansa "huh I'm boiling in here"... Kun kuljin sulkemassa noita tuuletusikkunoita ihmettelivät he kuika minulla suomalaisena voi olla kylmä yhtään missään. Sanoin syväjäätyneeni lapsena ja sulamisprosessini olevan yhä kesken. Turha siinä oli alkaa selittelemään mitään kolminkertaisista ikkunoista ja talojen toimivista eristyksistä. Totuushan on, että minut on lapsena pilattu lellimällä minua pipoilla ja lämpökerrastoilla. Sopiva lämpötila on loppujen lopuksi asennekysymys.