Gripsholm

Olemme nyt Tukholman lähellä sijaitsevassa Mariefredissä Gripsholmin linnan edustalla. Tänne päädyimme koska Super Mario halusi nähdä Kurt Tucholskyn linnan mukaan nimetyn romaanin tapahtumapaikan. Hän on lukion äidinkielenkurssin päätöstyönään kirjoittanut analyysin kirjasta. Super Mario ei ole ainoa Tucholskyn perässä paikalle saapunut; tämä kaupunki vilisee saksalaisia. Linnassa heitä oli tänään varmasti puolet kävijämäärästä. Silti linnan myymälässä tarjolla oleva kirjallisuus on yksinomaan ruotsiksi. 

Gripsholmissa on näytteillä sekä eurooppalaisten kuninkaallisten muotokuvia, että nykypäivän suurten ruotsalaisten muotokuvia. Nämä linnan seiniltä turisteja tuijottavien edesmenneiden kuninkaallisten naamat olivat suorastaan pelottavan paljon toistensa näköisiä. Ulkonevat silmät, suuri nenä ja olematon leuka. On ehkä ihan terve ilmiö, että nykypäivän siniveriset hakevat puolisonsa muualta kuin omista serkuistaan. Sen verran sukurutsaisen oloisia nämä pitsikauluksiset kruunupäät minun silmääni olivat. Tuoreemmat ruotsalaiset merkkihenkilöt olivat onneksi heterogeenisemmän näköisiä. Olof, Astrid ja Zlatan ovat kukin vaikuttaneet ruotsikuvaan maailmalla ja siten ansainneet paikkansa linnan all stars galleriassa.

Zlatanista on hyvä vetää aasinsilta jalkapalloon. Saksa on aloittanut MM turnauksen hienosti murskavoitolla Portugalista. Olen loogisesti saksalaisten poikien äitinä Saksan kannattaja minäkin. Etsimme kuumeisesti kuppilaa joka näyttäisi pelin ja lopulta päädyimme arabien pitämään pizzeriaan. Täällä minäkin jouduin ensikertaa käyttämään ruotsinkieltäni. Oli jotenkin hirvittävän vaikeaa olla sanomatta por favor joka väliin. 

Matkaseurueemme pienin on kärsinyt öisin kuumeesta ja hammassärystä. Ellopello kiertää makuusoppeamme ympäriinsä ja asettuu lopulta mahani tai pääni päälle nukkumaan. Minä koetan sitten maata siinä hievahtamatta, ettei itku ja valitus jatkuisi. Päivisin poika on silti ihmeen reipas. Ensimmäiset viisi sekuntia seisomista ilman tukea on jo todistettu.  

Aamulla kello oli jo puoli kymmenen kun päätin herättää miespuoliset perheenjäseneni autoradion ja rockmusiikin avustuksella. Vartin kuluttua nuorin miehistä sai vaivoin nostettua päänsä tyynystään, seuraavan vartin ajan nostin tasaisesti volyymia, mutta isoveli ja isä vain jatkoivat uniaan. Kymmeneltä aloin jo ärhennellä, että eikö nyt olisi jo aika nousta. Pojat ovat isänsä tapaan erittäin aamu-unisia. Luulin että tällaisia ongelmia on vain teini-ikäisten vanhemmilla. Yleensä kaverini valittavat lastensa nousevan ylös kukonlaulun aikaan.