The good old times

Huomenna jätämme hyvästit Englannille. Lauttailemme Tanskaan ja ajelemme sieltä sitten Kööpenhaminan kautta Ruotsiin. Olemme päättäneet jättää Norjan vuonot koluamatta tällä kertaa. Aika ei yksinkertaisesti riitä jos haluamme viettää kuukauden Suomessa. Englannissa olemme tavanneet niin paljon ystäviä ja tuttavia, että on tavallaan helpottavaa taas joutua sosiaaliseen eristykseen maahan, jossa emme tunne ketään. Tanska on minulle muutenkin uusi tuttavuus.

Laskeskelin tapaamiamme kavereita täällä Englannissa ja päädyin parinkymmenen kieppeille. Vauhti oli ehkä hieman hengästyttävä, varsinkin Tontonille, joka iltaisin oli silminnähden helpottunut saadessaan taas viettää aikaa oman perheemme kesken. Hänen hermojaan raastoi myös jatkuva vieraan kielen puhuminen. Välillä poika yksinkertaisesti peitti korvansa. Toisaalta hän oli äärettömän ylpeä niistä muutamista englanninkielisistä sanoistaan joita hän osasi käyttää.

Meistä oli mukavaa ymmärtää jälleen ympärillämme puhuttua kieltä ja tavata ihmisiä jotka tunsimme entuudestaan. Joidenkin kavereiden kanssa tuntui kuin olisimme tavanneet viimeeksi eilen. Tämä jatkuva muuttaminen on siinä mielessä surullista, että joutuu jättämään hienoja ihmisiä taakseen ja aloittamaan uusien ihmissuhteiden luomisen aina nollapisteestä. Siksi en olekaan enää niin valmis muuttamaan pois Münchenistä kuin aikanaan olin edellisten suurten muuttojen suhteen. Tuntuu hieman turhauttavalta tavata ihmisiä vain vaihtaakseen nopeasti kuulumiset. Kun ei enää asu samassa maassa on vaikeaa luoda uusia yhteisiä muistoja, joilla ystävyys jatkaisi syvenemistään. Super Mario valittaa usein tästä aiheesta. Meillä aikuisilla ei oikein ole aikaa enää leikkiä keskenämme. Me vain muistelemme vanhoja hyviä aikoja ja kertaamme vuosien takaisia seikkailuita tavatessamme. Siksipä hän nyt viilettääkin taas kaverinsa kanssa maastopyörällään siinä samassa metikössä jossa hän viime viikonloppuna kävi. The good old times are now.