Tänään saamme nauttia Englannin
ihanasta keväästä. Minusta Englannissa on muutenkin vain kaksi
vuodenaikaa. Kevät ja syksy. Tämä ei nyt ole kritiikkiä, minä
pidän molemmista. Englannin vuosinani minusta tuli kevätihminen.
Täällä kevät saattaa alkaa jo helmikuussa. Voi olla muutama upea
päivä jolloin tuntuu että kesään on enää hetkinen. Sitten
onkin jo syyskuu ja kesää yhä vaan odotellaan. Englantilaiset itse
eivät jää odottelemaan kesää. He elävät vuodenaikansa
kalenterin mukaan. Huhtikuusta syyskuuhun on kesä ja kesällä
pukeudutaan T-paitaan. Naisilla sitten tietenkin joku
kukkahameviritelmä. Minun vielä kulkiessani töihin pitkissä
kalsareissa ja kaulahuivissa ohitseni suhahteli näitä kesänsä
aloittaneita brittejä pyörillään shortsinlahkeet lepattaen.
Turistit tunnistaa Oxfordin katukuvasta vaatetuksen perusteella. He
eivät kulje flipflopeissa tihkusateessa.
Sisätiloissa toimii sama logiikka. Kun
ollaan kerran neljän seinän sisällä ja yläpuolelta löytyy
katto, se tarkoittaa sitä, että on lämmin. Turha siinä on mitään
lämpömittareita kyttäillä. Minä suomalaiseen keskuslämmitykseen
tottuneena hytisin entisessa työpaikassani ja pohdin olisiko
liioiteltua pitää toimistossa sormikkaita. Muut avasivat jatkuvasti
ikkunoita ja hokivat kiehuvansa "huh I'm boiling in here"...
Kun kuljin sulkemassa noita tuuletusikkunoita ihmettelivät he kuika
minulla suomalaisena voi olla kylmä yhtään missään. Sanoin
syväjäätyneeni lapsena ja sulamisprosessini olevan yhä kesken.
Turha siinä oli alkaa selittelemään mitään kolminkertaisista
ikkunoista ja talojen toimivista eristyksistä. Totuushan on, että
minut on lapsena pilattu lellimällä minua pipoilla ja
lämpökerrastoilla. Sopiva lämpötila on loppujen lopuksi
asennekysymys.
Kollegallani on tasta teoria: jos on lapsena asunut talossa, jossa on keskuslammitys ja lampotila on aina tasaisen korkea, tuntee kylmyyden paljon pahemmin kuin jos on asunut esim. puulammitteisessa talossa kuten mm. mina. (Eli aamuisin oli aina suht viileaa ennen kuin laitettiin tuli uuniin.) Minhan hikoilen Suomen julmetun kuumiksi lammitetyissa taloissa, ja kotona mulla on kesat talvet tuuletusventtiili auki makuuhuoneessa. Tasta teoriasta voisi varmaan tehda tutkielman. :-) (Pitaisikohan minun tehda nyt valilla toitakin eika vain notkua netissa...) M
VastaaPoistaLattialämmitykseen tottunut ei varmaan selviä hengissä Englannissa brrrrr..... Brittituttu kertoi että pyykkejä pitää kuivatella yksitellen pattereiden päällä, pyykkitelineessä sisällä eivät kuiva? T: S
VastaaPoista