Meillä on kotona tiskikone, pyykinpesukone, vesivessa, leivänpaahdin, hiustenkuivaaja, junarata, jukkapalmu ja uuni. Silti jotain puuttuu. Nimittäin renkaat. Mitenköhän tähän sopeutuu? Joka aamu herätessä ikkunasta avautuu sama maisema. On täälläkin jokin muuttunut. Vastapäisestä talosta on muuttanut se alasti viihtyvä herrasmies jota keittiöstä usein kyttäsin. Alakerran naapuriin on syntynyt vauva jolle olen tuonut mukanani Suomesta lahjan. Vauvaa en ole silti vielä nähnyt (kuullut kylläkin) ja lahja on muun rojun seassa odottamassa lajittelua. Tekemistä olisi siis muutakin kuin netissä roikkuminen. Pojat kuitenkin vielä nukkuvat ja minulla on hetki aikaa kirjoittaa. Siivota voi poikien valveilla ollessakin. Super Mario lähti jo töihin. Illalla nukkumaanmenoaikaan tietenkin etsimme työpaikan kulkupassia ja puhelimen sim-korttia. Aamulla paniikkia aiheuttivat enää sukat. Mistä pinosta löydän puhtaita?!
Meidän lisäksemme kotiimme on palannut myös arki. Tai ei sittenkään ihan vielä. Toistaiseksi elämme jonkinlaisessa poikkeustilassa. Yritämme sopeutua. Olemme jo nähneet joitakin Münchenin ystäviämme. Se on varmaan parasta terapiaa paluuhaikeuteen. Elämää löytyy täältäkin. Silti elomme tiiviinä neljän koplana on päättynyt. Ainakin toistaiseksi. Ainakin viikonloppuun asti.
On kenties paras kirjoittaa myöhemmin lisää paluutunnelmista. Nyt on kai aika kokea ja elää. Lajitella ja kaapittaa. Palaan siis myöhemmin takaisin näppäimille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti