Das Leben der Wanderer: Hablas Espanol? Vai miten se meni?

Olen aina ollut sitä mieltä että kieliä oppii parhaiten puhumalla niitä. Aloitat vain ääntelemään paikallisittain, sanot Si, No! ja siitä se sitten pikkuhiljaa etenee. Samaan tapaan kuin vauvoilla. No tällä logiikalla olen siis vastaillut kysymykseen "Puhutko espanjaa" "Si, un poco".. eli vähän.. Super Mario on tainnut ottaa espanjankielentaitoni turhan tosissaan sillä on usein pyytänyt minua tulkiksi tilanteen niin vaatiessa. Tuijotan vain puhujaa ja näytän eksyneeltä. Osaan siis tilata oluen espanjaksi ja kysyä kelloa, mutta vastausta en sitten tietenkään ymmärrä. Mäkkärissä tilasin vahingossa kaksitoista kanansiipeä neljän sijaan, ravintolassa tilaan annoksen jonka osaan lausua ja saan sitten mitä nyt ikinä sattuma minulle tarjoaakaan. Ei siinä mitään. Mutta kun tähän yhdistää vuosia kestäneet unettomat yöt ja kahden alle kolmivuotiaan hoitamisen voi vieras kieli ja sen käyttäminen johtaa omituisiin tilanteisiin.

Olin jutellut Super Marion kanssa espanjalaisesta ruuasta. Leipä ei näytä olevan kummoista, mutta muuten ruoka on hyvää. Espanja ei kylläkään varmastikaan ole kasvissyöjän unelmamaa ja ruoka kyllä näyttää kertyvän naisten lanteille aika tehokkaasti täälläkin päin maailmaa. Niin, siis tästä ruuasta keskustellessamme olin sanonut, että paella ei kyllä ole minun ruokani. Riisiä ja mereneläviä. No eräässä lounasravintolassa ruokaillessamme sain taas tehtäväkseni "espanjankielentaitoisena" tilata kolmen ruokalajin ateriamme. Kun ruoka kannettiin pöytään Super Mario ihmetteli miksi olin tilannut paellaa kun juuri edellisenä päivänä olin kritisoinut ruokalajia. Sanoin luulleeni tilaavani tortillaa. Nehän kuulostavat vähän samalta. Super Mario alkoi käsittää minun joko täysin bluffaavan kielitaitoni tai olevan muuten vain aivotoiminnaltani heikossa kunnossa. Molemmat totta.

Olen kehunut myös puhuvani "suhteellisen hyvää" ruotsia. Haha.. Saa nähdä pääseekö mieheni nauramaan taidoilleni Ruotsissa tämän reissumme aikana. (Minä olen muuten sitä mieltä, että turha vaatimattomuus ei kaunista ja suomalaisten olisi opittava rentoutta itsensä ja osaamisensa suhteen. Joskus on ihan OK sanoa olevansa vaikka hyvä kokki tai omaavansa kauniit pottuvarpaat) Eurooppa onkin osoittautunut odotettua suuremmaksi. Googlemapsissä reissu Saksasta Ranskan kautta Espanjaan, sieltä rannikkoa pitkin Englannin kohdille ja takaisin Tanskaan ja Norjaan tai Ruotsiin ja sitten Lapin kautta Suomeen ja taas takaisin Saksaan näyttin ihan mahdolliselta. Koko reissu mahtuu yhteen läppärin näyttöruutuun. Nyt kun matkaa tehdään persukset auton istuimeen painettuna takapenkkiläisten protestoidessa heti matkan kestettyä tuntia kauemmin on mieliimme alkanut hiipua kysymysmerkkejä olisiko sittenkin fiksumpaa jättää muutama mielenkiintoinen paikka näkemättä ja viettää enemmän aikaa muutamassa kohteessa.

Parin viikon kuluttua vanhempani ovat tulossa Malagan kohdille meitä moikkaamaan ja "lomailemaan" kanssamme muutamaksi viikoksi. Se siis tarkoittaa, että meidänkin on vietettävä aikaa ankkuroituneina Espanjan etelärannikolle. Olen jo fantasioinut mielessäni kuinka menemme Super Marion kanssa ravintolaan syömään ilman että kummallakin on yksi kaapiö sylissään viihdytettävänä. Voisimme myös vaikkapa pelata pöytätennistä ja lukea kirjoja meren rannalla. Toivottavasti tuulet kääntävät suuntaansa sitä ennen jotta Espanjassa tällä hetkellä vallitseva andalucialais-siperialainen ilmasto muuttuisi enemmän siksi aurinkorantakeliksi josta odotimme saavamme nauttia päätettyämme ajaa juuri Espanjaan. Olemme saaneet "nauttia" jopa lumisateesta. Olisi ehkä pitänyt jäädä pidemmäksi aikaa Ranskaan. Siellä aurinko paistoi juuri niin ihanasti kuin 90-luvun lopulla seuraamassani sarjassa St Tropezissa, jossa tyylikkäät ihmiset loikoilivat jahdeillansa ja siemailivat valkoviiniä.