Bonjour!

Olemme reissanneet nyt reilun viikon ja edenneet lähelle Ranskan Nizzaa. Varsinainen liikkeellelähtö sujui yllättävän helposti. Siivoamisessa ja pakkaamisessa riitti työtä ja jotenkin tuntui haikealta jättää oma koti ja ystävät Münchenissä niin pitkäksi aikaa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut sen suurempaa lähtöpaniikkia. Ainoa ikävä asia oli Ellopellolle noussut kuume ennen lähtöä, mutta sekin lieveni nuhaksi ja yskäksi joka on pysynyt sitkeästi mukana matkassa tänne Alppien eteläpuollelle asti. Ensimmäiset päivät tienpäällä kuluivat vanhoja tuttuja tervehtien. Kävimme Biberachissa ja Villingen-Schwenningenissä missä asuimme vuoden 2005 aikoihin.

Meillä on vielä paljon opittavaa tästä matkustusmuodosta. Jo toisena yönä meiltä loppui kaasu ja hytisimme peittojemme alla. Minä nukuin Ellopellon kanssa päällekkäin ja Tonton ja Super Mario värjöttelivät kumpikin omissa sängyissään. Aamulla huomasimme, että kaasua olisikin ollut vielä yksi täysi pullollinen matkassa. No osaammepahan nyt arvostaa lämpimiä öitä entistäkin enemmän. Toisaalta olemme nyt jo sen verran etelämpänä, että vastaavanlainen tilanne ei olisi ollenkaan niin hyytävä kuin se Saksan Schwarzwaldissa oli. Toinen jatkuva oppimisen alue on kaappien oikeaoppinen sulkeminen ennen liikkellelähtöä. Tuntuu olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että minun on juostava edestakaisin autossa sulkemassa keittiön kaappeja mutkaisilla alppiteillä. Nyt myös tiedämme, ettei ole hyvä idea laittaa Tontonille eväslautasta pöydälle turvaistuimen eteen. Vaikka lautasissamme onkin ns liukuesteet olivat matkaeväät valuneet suoraan Ellopellolle. Kun pääsimme perille hymyili hampaaton murmelimme autuaan tyytyväisenä naama kuorrutettuna Biberachin ystävältämme lahjaksi saadun tiikerikakun murusilla. Oli maistunut huomattavasti paremmin kuin perunakurpitsasose tai mannapuuro. Poikamme päätti siis oma-aloitteisesti tutustua trendikkääseen sormiruokailuun.

Alunperin Ranska oli mielessämme vain välttämättömänä pahana. Ikäänkuin esteenä matkalla kohti Espanjaa. Olemme nyt kuitenkin jotenkin ihastuneet Ranskaan, ja mikä ihmeellisintä, myös ranskalaisiin. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja he ovat maineestaan poiketen yrittäneet kommunikoida kanssamme englanniksi huomattuaan puuttuvan ranskankielentaitomme. Päätimme siis viipyä täällä juustoja maistellen ja upeita pikkukaupunkeja ihaillen vähän pidemmän aikaa. Säätkin ovat suosineet niin, että olemme todellakin saaneet nauttia Ranskan upeasta keväästä. Erityisen mukava kaupunki matkanvarrella on oli Annecy. Siellä olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa. Nyt olemme jo suhteellisen lähellä rannikkoa. Minä olen huomannut kartalla St Tropezin vierellä kaupungin nimeltä „St Ellophellö“ ja sinne minun on nyt ehdottomasti päästävä - onhan se nimetty pienen aarteemme mukaan. Ensi sunnuntaina meidän pitäisi olla Toulousessa. Siellä tapaamme erään vanhan ystävämme ja hänen miehensä ja tyttärensä. Muuten suunnitelmat ovat avoinna, saa nähdä minne päädymme, comsi comsa...

Hymermuseossa

Luostari Sveitsissä

Ranskan Alpeilla, taustalla Bob