Putinpaniikki

Pelkään ampiaisia. Tiedostan pelkoni olevan ylimitoitettua ja käytökseni vain lisäävän riskiä tulla ampiaisen pistämäksi, mutta sydämeni heittää voltin aina kun ampiainen alkaa kiertelemään päätäni. Pahempaa vielä on kun ampiaiset tutkivat lapsiani. Nappaan heidät syliini ja kiiruhdan karkuun. Super Mario on näreissään aina nähdessään reaktioni. Hengitä syvään ja rauhoitu! Eilen sen ihanan järven rannalla yksi ampiainen hermostui Tontoniin ja pisti häntä käsivarteen. Onneksi paidan läpi ja onneksi juuri käsivarteen. Silti kyseinen episodi ei helpota oloani ja luultavasti pahentaa Tontonin ampiaispelkoa. Olen nimittäin onnistunut tartuttamaan kyseisen angstin pojallenikin. Isältään poika on saanut perimänä koirapelon. Ellopellolla on diagnoosina tähän mennessä vain muumifobia. Hän on selkeästi perheemme pelottomin henkilö, sillä muumeihin onneksi törmää suhteellisen harvoin.

Järkevämpää olisi varmasti pelätä Putinia. Uutisia ei oikeastaan kannata lukea. Tällainen mediaeristys jossa elämme on paras lääke putinpaniikkiin. Se mistä en ole tietoinen ei tapahdu minun maailmassani. Pyrin siis eräänlaiseen idiotismiin. Luen jatkossa vain ystäviltäni perimiä naistenlehtiä. Voi tietenkin olla, että liikaa niitä luettuani alan paniikinomaisesti analysoimaan esimerkiksi parisuhteeni tilaa tai leipomaan sarjatuotantona macaroneja. Tartutan lapsiini ihmissuhdeanalyysipakon ja he alkavat hiekkalaatikolta kotiin palattuaan pohtimaan mitä heidän kaverinsa kullakin teollaan tai kommentillaan pohjimmiltaan tarkoittivat. "Tönäisikö se poika minua koska ei arvosta panostani leikkipuistoyhteisössä vai koska hänen kotiolonsa ovat tällä hetkellä epävakaat, pitäisiköhän minun ottaa asia puheeksi vai jättää sikseen, olenko kynnysmatto jos en puolusta reviiriäni tai läheisriippuvainen jos koetan ymmärtää tönijää loputtomiin?"

Niinpä niin. Takaisin matkabloggailuun. Olemme Landskronassa. Ehdottomasti paras ruotsalainen kaupunki tähän mennessä! Tykkään! Täällä on jotenkin ihan omanlaisensa tunnelma. (Ruotsissa on muuten tosi paljon eri -köpingejä. Ne kaikki muistuttavat enemmän tai vähemmän toisiaan.) Landskrona on erilainen ja ihana. On uutta ja vanhaa. Sopivassa suhteessa puistoa ja kaupunkia ja paljon veneitä. Täällä tuoksuu meri. 

Ja vielä asiasta kolmanteen. Yksi asia joka Ruotsissa yllätti on ulkomaalaisten määrä. Välillä entisiä viikinkien jäkeläisiä saa oikein etsiä. Eilen tapasimme puistossa yhden arviolta kolmetoistavuotiaan montenegrolais-tytön. Hän tuli jututtamaan poikia kuultuaan heidän puhuvan saksaa. Tyttö oli oppinut saksankielen televisiosta. Ei siis muutaman turistifraasin vaan kielen! Minä rimpuilen edelleen artikkelien kanssa yli kahdenkymmenen vuoden saksan opiskelun jälkeen ja tämä lapsi keskusteli sujuvasti upealla aksentilla mieheni kanssa elämästään saksaksi, vaikka hänen Saksassa oleskelunsa oli rajoittunut automatkaan Saksan halki. Tyttö oli muutenkin ihanan iloinen, avoin, fiksu ja kaunis. Hänenlaisiaan tarvitaan maailmanpolitiikkaan. Ehkä tytöllä on edessään ura diplomaattina sovittelemassa tulevaisuuden Putinien aiheuttamia kriisejä.