En siis oikein usko että vanhemmuus jotenkin tekisi ihmisistä parempia. Minusta äitiys on tehnyt valittajan ja toisten asioihin sekaantujan. Joskus oikeasti harmittaa kun koko päivä menee kieltoja jaellessa ja kehotuksia toistaessa. Kuinka monta kertaa saman asian voi sanoa yhden päivän aikana? Olen vielä ajatellut olevani suhteellisen salliva äiti, en mielestäni ylisuojele lapsiani ja minun puolestani lapset saavat keskenään selvittää pienemmät kahinat. Kuitenkin kielto ja kehotuslauseet (usein tarpeettoman korkealla volyymilla) kaikuvat pienten poikieni korviin taukoamatta.
Iltaisin aina päätän olla huomenna astetta leppoisampi ja mukavampi äiti. Aamulla kuitenkin menetän hermoni kun aamupuuroa on tuijotettu puolituntia, on keskusteltu millä lusikalla puuro syötäisiin, on haluttu vaihtaa lautasta, on "vahingossa" kaadettu lasi vettä lattialle, on käyty tökkäämässä veljeä silmään äidin tiskatessa ja on kieltäydytty pukeutumasta ja samalla itketty että halutaan kerhoon joka alkaa kymmenen minuutin päästä. Kuulemma uhmaikä on ohimenevä vaihe. Onkohan valittajaämmyys myös ohimenevää? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti