sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mitä meistä tulee isona?

Lapsena päätin, että minusta tulisi isona kioskimyyjä. Kyseinen ammatti vetosi moneen perustarpeeseeni; kioskimyyjä tapaa päivittäin paljon ihmisiä, työ on itsenäistä ilman jatkuvaa valvovaa silmää ja mikä tärkeintä, kioskimyyjä saa eläkkelle päästyään kaikki kassaan kertyneet rahat. Päätin myös, että kunhan aikuistuisin, leipoisin aina niin paljon pullataikinaa, että voisin syödä taikinaa ihan niin paljon kuin mieli tekisi. Äitini nimittäin (varmaan ihan vaan nuukuuttaan) rajoitti ikävästi omaa taikinan syöntiäni.

Nyt olen ilmeisesti "iso" ja aikuinen, enkä ole vielä koskaan työskennellyt kioskimyyjänä. Perjantaina leivoin pullaa ja vahdin haukkana ettei Tonton olisi syönyt liikaa taikinaa leipoessamme. Hän varmaan kirosi pienessä päässään äitinsä nuukuutta ja suunnitteli tulevaa aikuisen elämäänsä alati täysien taikinakulhojen äärellä.

Useimmista meistä tulee siis varmaan aikuisena ihan jotain muuta kuin se lapsuuden ensimmäinen unelma ammatti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että esimerkiksi itselleni olisi varmaan ollut parempi kuunnella enemmän niitä lapsuuden toiveita ammattia valitessani. Olen enimmäkseen työskennellyt tietokoneiden ääressä e-maileja kirjoitellen ja excel taulukoita täytellen, enkä jotenkin koe valitsemaani alaa omakseni. Ehkä en siis vielä olekaan iso? Ehkä minusta tulee vielä jotain aivan muuta.

Mitäköhän pienistä pojistani tulee? Onko heissä jo nähtävissä merkkejä heidän tulevista aikuisista persoonistaan? Aivan varmasti. Itse en ole ollut kovinkaan yllättynyt omien lapsuuden ja nuoruuden ystävieni aikuisista persoonista.

Facebook tarjoaa mielenkiintoisen ikkunan muiden ihmisten elämään. Tuskin pitäisin oikeasti yhteyttä suurinpaan osaan Facebook kavereistani. Nyt voin seurata heidän naimisiin menojaan, lasten saamisiaan, uusia Bemareitaan ja jännittäviä ulkomaanmatkojaan. Harva tuttavani on yllättänyt minua kovinkaan suuresti elämänvalinnoillaan. Ei edes se yliopistotuttava joka tätänykyä liftaa Panamassa rahattomana Zeitgeist guruna.


Kuvassa olen minä itse leipomassa noin kolmekymmentä vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti