Eräässä lähistöllä olevassa päiväkodissa oli eilen yleinen hakupäivä. Heillä on siis vuodessa vain tämä yksi päivä joilloin tarhapaikkaa voi hakea - tietenkin henkilökohtaisesti. Tonton käyttäytyi tälläkin kertaa moitteettomasti ja miulla oli toiveikas olo haastattelun jälkeen. Tänään optimismini kuitenkin romahti kuultuani samassa hakutilaisuudessa olleelta kaveriltani, että viime vuonna yksikään hakupäivänä tarhapaikkaa hakenut lapsi ei ollut tullut hyväksytyksi kyseiseen tarhaan. Heilläkin ne muutamat avoimet paikat täyttyvät kätevästi sisaruslapsilla ja niillä lapsilla jotka ovat aloittaneet aiemmin ns "seimessä" (päiväkoti alle kolmivuotiaille).
Lapsellani on siis tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet hakiessaan vaikka lääkikseen Helsingissä kuin hakiessaan tarhapaikkaa Münchenissä omassa kaupunginosassamme. Saksassa on kuitenkin tullut voimaan uusi laki, jonka mukaan kaupungin on taattava kaikille yli kolmivuotiaille päiväkotipaikka. Tavallaan juoksemmekin siis näissä hakutilaisuuksissa vain hakemassa tarpeeksi monta hylkäävää päätöstä voidaksemme syksyllä vaatia kaupungilta tätä lakisääteistä tarhapaikkaa oikeusteitse. Se voi sitten olla kaupungin toisella laidalla.
Ei ole mikään ihme, että täällä naisten keskimääräinen lapsiluku jää noin 1.3 lapseen. Kun ottaa huomioon, että ulkomaalaistaustaisissa perheissä (joita Saksassa on huomattavasti Suomea enemmän), lapsia tehdään reilusti tätä enemmän, jää kantaväastön lisääntyvyys todella pieneksi. Täällä uran ja äitiyden yhdistäminen on aivan liian vaikeaa. Tavallista on, että äidit aloittavat jonkinlaisissa puolipäivätöissä lasten täytettyä kolme vuotta. Kokopäiväisestä päivähoitopaikasta sitä nuoremmalle voi yksityisellä puolella (joka on käytännössä ainoa vaihtoehto ellet ole yksinhuoltaja) varautua maksamaan noin 800 euroa kuukaudessa lasta kohden. Kun lapsia on useampi kuin yksi, ja miehellä on hyvät tulot, ei työssäkäynti yksinkertaisesti kannata. Tästä pitää huolen myös Saksan progressiivinen verotus joka toimii niin, että aviopuolisoiden tulot lasketaan yhteen ja heidät verotetaan ikäänkuin yhtenä yksikkönä. Tällaista yhteiskuntamallia kutsutaankin Saksassa perinteisesti kolmen K:n malliksi jonka mukaan naisen tehtävänä on huolehtia lapsista, keittiöstä ja kirkosta (Kinder, Küche, Kirche). No minun tapauksessani vaikka sitten lapset, keittiö ja tämä blogi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti