Ennen poikieni syntymää mietin joskus, että minun pitäisi saada ainakin kymmenen lasta. Ei siksi, että haluaisin suurperheen, vaan siksi, että minulla oli niin hirvittävän monta hyvää nimeä annettavana. Ihmettelin miksi ihmiset antavat yleensä niin tylsiä tai muuten vaan huonoja nimiä lapsilleen.
Kun sitten olin ensimmäistä kertaa raskaana otin käteeni almanakan ja alleviivasin kaikki hyvät naisten ja miesten nimet ja luin listan innosta pinkeänä Super Mariolle. Super Mario katsoi minua epäuskoisesti; oletko tosissasi? Listalta yliviivattiin välittömästi kaikki minusta niin ihanat vanhat suomalaiskansalliset nimet. Nimen olisi kuulemma oltava kansainvälinen, lasta ei saisi kiusata nimellä jota hän joutuisi jatkuvasti tavaamaan tai huomauttamaan että siihen tulee sitten kaksi iitä tai muuta kummalista. (Olen useaan otteeseen joutunut riitelemään saksalaisten viranomaisten kanssa siitä, olenko itse kirjoittanut nimeni väärin johonkin hakemuspaperiin, vai onko virkailija huolimattomuuttaan jättänyt kirjaimia pois nimestäni) Jäljellä ei ollut enää montakaan ehdotusta. Päätimme ottaa käyttöön sähköisen listan ja kirjoitimme sinne kumpikin mielestämme hyviä nimiä niin tytöille kuin pojillekin ja kävimme toisen nukkuessa deletoimassa listalta omasta mielestämme huonot ideat. Tyttöjen lista oli huomattavasti pidempi kuin poikien. Huomasimme, että tytöille on olemassa enemmän nimiä jotka sopivat ääntämykseltään sekä suomen- että saksankieleen.
Ihailtuamme tulevan lapsemme kiveksiä rakenneultrassa deletoimme tyttöjen nimet ja keskityimme riitelemään poikien nimistä. Yhteistä säveltä ei tuntunut löytyvän sitten millään. Päätimme jättää aiheen muutamaksi kuukaudeksi ja palasimme asiaan lähempänä synnytystä. Super Mario otti aiheeseen insinöörille luontaisen "tieteellisen" lähestymistavan ja etsi netistä käsiinsä listan jossa oli 100 suosituinta miestennimeä viimeisen 10 vuoden ajalta niin Suomesta kuin Saksastakin. Tulevan lapsen nimi olisi löydyttävä molemmilta listoilta - ei kuitenkaan Top 10 osastolta, eikä nimessä saisi olla R-kirjainta, koska se lausutaan maissamme eri tavoin. Lopulta löysimme etsimämme. Lapsestamme tulisi Tonton! Toiseksi nimeksi saisin valita jotain suomalaista. Valitsin nimen jonka merkitys oli mielestäni äärettömän kaunis. Pojan synnyttyä olimme onneksi tyytyväisiä valintaamme sillä meillä ei olisi ollut enää mahdollisuutta muuttaa sitä. Saksassa, kuten oikeastaan melkeinpä kaikkialla muuallakin Euroopassa, nimi on annettava jo synnytyslaitoksella.
Toista lasta odottaessamme olimme jo tietoisia nimenvalinnan vaikeudesta. Otimme jälleen kerran käyttöömme sähköisen listan joka ei tälläkään kertaa missään vaiheessa kasvanut kovinkaan pitkäksi. Emme halunneet ottaa listalle mitään jo kertaalleen ensimmäisen poikamme kohdalla hylättyjä nimiehdotuksia. Olimme epätoivoisia. Tai minä olin. Super Mario oli luonteensa mukaisesti optimisti. Nimeä ei vaan tuntunut löytyvän. Keskustelimme nimistä ystäviemme ja sukulaistemme kanssa ja saimme ehdotuksillemme kommentteja kuten "sen niminen mies ei koskaan voittaisi tenniksessä". Ja sitten Heureka! Löysimme aivan ihanan nimen. Kutsuimme jo tulevaa vauvaa kyseisellä nimellä noin kuukauden ajan, kunnes huomasin, että läheisen leikkipuistomme vakioporukkaan kuului noin puolentusinaa saman nimistä poikaa. Huomasimme nimen olevan Top 10 joukossa molemmissa maissa. Palasimme taas lähtöruutuun. Vain muutama viikko ennen synnytystä olimme taas inhokkiaiheemme äärellä - valitsemassa lapsellemme nimeä. Meidän oli pakko laajentaa tajuntaamme etsimällä nimiä Suomen ja Saksan ulkopuolelta. Lopulta olimme jopa valmiita hyväkymään ärrälliset nimet. Ja niin kuopuksestamme tuli Ellopello. Kumpikaan meistä ei tuntenut yhtään Ellopelloa omasta maastaan, mutta nimi oli silti helposti lausuttavissa ja taatusti kansainvälinen. Toiseksi nimeksi sain jälleen kerran valita jotain suomalaista. Halusin taas antaa merkityksellisen suomenkielisen nimen, josta kävisi ilmi kuinka haluttu ja rakastettu poikamme meille on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti