Kaksi lasta

Kaksi lasta on kai se tavallisin perhekoko jos lapsia ylipäätään tehdään tai paremminkin saadaan. (Saksalaiset muuten naurahtavat heti jos vahingossa käyttää lapsien saamisesta verbiä "machen" sen sijaan että sanoisi "bekommen". Täällä tuo machen viittaa turhan konkreettisesti siihen tekohetkeen). Vapaus elää vain itselleen on ensimmäisen lapsen myötä jokatapauksessa peruttamattomasti mennyt ja toisesta lapsesta on sitten seuraa ensimmäiselle. Yhden lapsen kanssa vapauden aste on kuitenkin ainakin alkuun mielestäni aivan erilainen kuin kahden. Nyt kun toinen nukkuu on toinen oikeastaan aina vaatimassa maitoa tai tarvitsee henkilökohtaisen assistentin legotornin rakennukseen. Kahden aikuisen taloudessa viikonloppunakin on aina vähintään yksi kääpiö jokaisen täysikasvuisen viihdytettävänä. Otan suihkuunkin nykyään itselleni melkeinpä aina kaverin mukaan. Kolmannen kanssa menisi varmaan sitten ne viimeisetkin oman ajan rippeet. Jotkut tosin väittävät että kynnys kahdesta lapsesta kolmeen ei olisi yhtä suuri kuin yhdestä kahteen. Uskoisiko tuohon? Super Mario on ainakin täysin vakuuttunut tästä teoriasta...

Olen itse esikoinen ja muistan ruinanneeni pikkusisarta oikeastaan aina siitä lähtien kun opin puhumaan. Aina kun minulta kysyttiin mitä haluaisin joulu- tai syntymäpäivälahjaksi vastasin "sisaren". Tiedon rakkaan pikkusiskoni tulosta sain sitten vihdoin kahdeksanvuotis syntymäpäivänäni. Olin haltioissani, päätin, että meistä tulisi suuresta ikäerostamme huolimatta tiimi ja kuljetin sisartani matkassani aina kun mahdollista.

Me päätimme "tehdä" omat lapsemme peräkanaa samaan syssyyn niin nopeasti kuin mahdollista. Hoidetaan nyt siis nämä uhmailut ja valvomiset yhdella rupeamalla alta pois. Olimme onnekkaita eikä Ellopelloa tarvinnut kauaa odotella. Toisella kierroksella raskaus ja lapsen saaminen oli oikeastaan aivan erilaista kuin ensimmäisellä. Raskausviikkojen kulkua ei tullut seurattua niin tarkasti enkä toisaalta lapsen synnyttyä ole ollut oikein kartalla mitä vauvan tulisi milloinkin osata tai esimerkiksi syödä. Aloitin viikonloppuna kiinteiden tarjoilun nuorimmaiselle ja tuntui jotenkin turhauttavalta aloittaa sekin sirkus taas nollasta. Been there, done that, bought the T-shirt.

Tontonin vauva-aikana en malttanut odottaa uusia kehitysvaiheita. Ellopellon suhteen minulla ei ole mitään kiirettä. Huomaan myös pukevani kuopukseni mieluiten potkupukuihin ja muihin mahdollisimman vauvamaisiin vaatteisiin. Tonton käytti ensimmaistä kauluspaitaansa jo noin kolmikuisena. Ellopellon synnyttyä olen patistanut esikoistani aikuistumaan entistäkin nopeammin. Sydäntä riipaisee kun hän välillä sanoo minulle "Auta äiti, Tonton on pieni". Ehkä on sittenkin liikaa vaatia häntä itse täyttämään niitä riivattuja päiväkotianomuslappusiaan.

Kuvassa siskoni ja minä joskus kultaisella 90-luvulla.