Poikia vai tyttöjä?

Muistan kun lapsettomana vähän säälin useamman pojan äitejä ja ajattelin salaa mielessäni, että tuokin raukka on varmaan toivonut itselleen tyttöä. Ihminen kai kokee useimmiten oman sukupuolensa itselleen helpommaksi kasvattaa ja ymmärtää. Ja lisäksi itse on tyttärensä kanssa ikäänkuin linkkeinä naisten ketjussa aikojen alkuun.

Minä myös rakastan letittää ja kammata toisten hiuksia. Kuvittelin kai aina itseni näpertämään nutturaa tyttärelleni balettiesitykseen. Pojille on myös ankeampaa ostaa vaatteita. Lastenvaateosastoillahan kaksi kolmasosaa valikoimasta on tytöille. Kärjistetysti sanoen pojille on tarjolla sinistä ja harmaata college asua Spidermanilla ja Cars teemalla.

Kun esikoiseni rakenneultrassa lääkäri sanoi lapsen olevan poika, en ollut pettynyt, sillä minusta lapsi kuin lapsi on lottovoitto. En ole suhtautunut lasten saamiseen koskaan itsestäänselvyytenä. Olisin silti varmaan rehellisesti sanoen ollut ihan pikkuisen iloisempi uutisestä, että lapsi olisi ollut tyttö. Myös muutamien naispuolisten sukulaistemme ensireaktiosta paljastui pienehkö pettymys. "Ai, poika.. No ihan kiva". Eräs vanha rouva jopa huokaisi syvään ja sanoi että "Eihän se nyt ihan niin mennyt kuin olisi pitänyt". Hän antoi meille myös vinkkejä missä asennossa niitä tyttöjä tehdään.

Mutta, mutta.. Se ei todellakaan ole klisee että lapsen synnyttyä sukupuolella ei ole enää minkäänlaista merkitystä. Sikiöstä tulee ihminen ja yksilö joka on juuri täydellinen sellaisenaan. Oli hienoa, että kuultuani toisen lapsemme olevan poika, en ollut enää senkään vertaa pettynyt sukupuoleen kuin ensimmäisellä kerralla. Eräs lapseton naispuolinen kaverini kysyi minulta kuitenkin kuopustani odottaessa pidänkö minä sitten pojista, että hän on suunitellut itselleen tyttöä. (Good luck!)

On upeaa saada seurata pienten poikien kasvua ja matkaa kohti aikuisuutta. Sen tyttöjen matkanhan olen jo itse nähnyt ja kokenut. Jos nutturan teko jää nyt välistä, pääsenpähän ainakin leikkimään cowboyta ja intiaania.