Swingingpool

Eilen hyödynsimme leirintäalueen palvelutarjontaa ja pesimme taas pyykkiä. Automme edustalle viritetyillä palmusta palmuun kulkevilla pyykkinaruilla liehui tuulessa pikkuruisia shortseja isompia T-paitoja ja keskikokoisia mekkoja. Nyt Ellopellon kelpaa taas väistellä lusikkaa niin että ruoka napsahtaa navan korkeudelle kun yritän syöttää häntä. Tonton saa hurauttaa pyörällään suoraan mutalammikon yli ja isoin miehistä voi relata tyhjentäessään vessanpönttöä, ei haittaa vaikka vähän roiskuisikin. Vaatteita riittää taas.

Joskus sitä ihmettelee miten olen päätynyt näin miesvaltaiseen kommuuniin. Naisporukassa olisi varmasti helpompaa. Eilenkin uima-altaalla (tai swingingpoolilla kuten Tonton sitä kutsuu) istuin vatsa sisään vedettynä uudessa upeassa uimapuvussani ja pohdin elämän eksistentiaalisia kysymyksiä. Oliko virhe laittaa linkki blogiini Facebookiin? Olin jo pitkään vältellyt blogini mainostamista. Olen saanut kirjoitella aika rauhassa lukijoilta. Toisaalta, eikö blogin idea ole juuri se että joku sitä lukee? Niin ja kiistelin myös mieheni kanssa siitä, milloin ihminen voi kuvailla kroppaansa sanalla "fit". Riittääkö se että pystyy kantamaan (sanotaanko nyt ihan randomisti kahdeksankuista) vauvaansa kantorepussa kuutisen tuntia päivässä? Onko sellainen siis fit? Vai pitääkö lihasten jotenkin erottua ulospäinkin? Niin siis tälläistä yleistä jorinaa...  

Kunnes *splash!* sain jättilapiollisen kylmää vettä niskaani ja räkäiset naurut päälle. Mistä alle kolmivuotias oppii tuollaista? Johtuuko se Y-kromosomista että naisia pitää huudattaa? Ja kuinka poika nautti kun kirosin! Kaikki kolme miestä olivat riemuissaan. Omaa uimakyvytöntä lastani en silti altaaseenkaan viitsinyt kostoksi heittää. Olisin sen sieltä joutunut kuitenkin itse pelastamaan.

Minä ja kolme ukkelia.