Valkeat jalat ja valkoiset valheet

Pyrimme kasvattamaan lapsistamme lainkuuliaita kansalaisia. Seisomme yksin punaisissa liikennevaloissa ja paheksumme yhdessä väärillä valoilla tien ylittäviä kriminaaleja. Täällä Espanjassa niitä on huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Saksassa ja Suomessa. Mehän olemme vitsien mukaan niin kilttejä (tai tyhmiä), että seisomme yksin risteyksessä odottamassa valon vaihtumista keskiyölläkin. Pieni vilppi kuuluu kuitenkin meidänkin elämäämme.

Olen kerran nelivuotiaana vannonut, etten enää koskaan valehtele ikääni. Olin Tykkimäessa serkkuni kanssa laitteessa, jonne oli pääsy kielletty alle kuusivuotiailta. Itkin sisäisesti ja esitin ulospäin urheaa - ei minusta olisi ollut vielä siihen "possujunaan". Päädyin kuitenkin eilen valehtelemaan oman lapseni iän ylöspäin. Olimme helletta paossa suuressa ostoskeskuksessa jossa oli vartioitu ja maksullinen lasten leikkialue. Ikää lapsella tuli olla vähintään kolme vuotta. No eihän Tontonilla ole matkaa kolmeen vuoteen enää sen enempää kuin neljä kuukautta. "Si, si, tres anos, adios, hasta luego!" Ja niin olimme vapaita viettämään aikaa tunnin verran vain yksilapsisena perheenä.

Minä sain vihdoin (lähes kolmen vuoden etsinnän jälkeen) ostettua itselleni uuden uimapuvun! En tule julkisesti esittelemään kuvia ostoksestani täällä blogissa. Olen kahden kuukauden auringossa paahtumisen jäljiltä edelleen radioaktiivisen valkoinen. Hehkun pimeässä. En ole kuitenkaan mikään Nicole Kidmanin tyyppinen eteerisen kaunis vaalea nainen. Ihoni muituttaa enemmänkin raakaa, paistamatonta broileria. Paras siis käyttää pitkiä housuja kesälläkin.

Kuva on Alhambrasta, valkeat jalat eivät onneksi näy.