Pyrimme kasvattamaan lapsistamme
lainkuuliaita kansalaisia. Seisomme yksin punaisissa liikennevaloissa
ja paheksumme yhdessä väärillä valoilla tien ylittäviä
kriminaaleja. Täällä Espanjassa niitä on huomattavasti enemmän
kuin vaikkapa Saksassa ja Suomessa. Mehän olemme vitsien mukaan niin
kilttejä (tai tyhmiä), että seisomme yksin risteyksessä
odottamassa valon vaihtumista keskiyölläkin. Pieni vilppi kuuluu
kuitenkin meidänkin elämäämme.
Olen kerran nelivuotiaana vannonut,
etten enää koskaan valehtele ikääni. Olin Tykkimäessa serkkuni
kanssa laitteessa, jonne oli pääsy kielletty alle kuusivuotiailta.
Itkin sisäisesti ja esitin ulospäin urheaa - ei minusta olisi ollut
vielä siihen "possujunaan". Päädyin kuitenkin eilen
valehtelemaan oman lapseni iän ylöspäin. Olimme helletta paossa
suuressa ostoskeskuksessa jossa oli vartioitu ja maksullinen lasten
leikkialue. Ikää lapsella tuli olla vähintään kolme vuotta. No
eihän Tontonilla ole matkaa kolmeen vuoteen enää sen enempää
kuin neljä kuukautta. "Si, si, tres anos, adios, hasta luego!"
Ja niin olimme vapaita viettämään aikaa tunnin verran vain
yksilapsisena perheenä.
Minä sain vihdoin (lähes kolmen
vuoden etsinnän jälkeen) ostettua itselleni uuden uimapuvun! En
tule julkisesti esittelemään kuvia ostoksestani täällä blogissa.
Olen kahden kuukauden auringossa paahtumisen jäljiltä edelleen
radioaktiivisen valkoinen. Hehkun pimeässä. En ole kuitenkaan
mikään Nicole Kidmanin tyyppinen eteerisen kaunis vaalea nainen.
Ihoni muituttaa enemmänkin raakaa, paistamatonta broileria. Paras
siis käyttää pitkiä housuja kesälläkin.
Kuva on Alhambrasta, valkeat jalat eivät onneksi näy.
Heh heh "hehkun pimeässä" vitsit kun repesin :D Joo tietty pitää liiotella lapsen ikä ylös tai alaspäin omaksi hyödyksi. Frühlingsfestillä viime viikolla Lumi hyökkäsi karuselliin jossa luki ei alle 4 v ja koska karusellimies ei kysellyt mitään ajattelin et menköön ;). T: S&L
VastaaPoistaET-lehdessäkin sanotaan että ihminen on juuri niin vanha kuin tuntee olevansa.
VastaaPoista