Eilen aloitin blogitekstiä aiheesta unettomuus. Olin edellisenä yönä nukkunut noin tunnin. En jaksanut kirjoittaa. Viimeyönä nukuin riittävät unet ja nyt en sitten halua olla missään tekemisissä aiheen "unettomuus" kanssa. Sama ongelma unettomuuden hoitamisen kanssa. Kun nukun hyvin en halua pohtia koko asiaa, kun en nuku, en yksinkertaisesti kykene hakeutumaan minkäänlaisen poppamiehen juttusille. Se siitä aiheesta siis. Unettomuus on elämäni pirullisin ongelma.
Tänään aamupäivällä menimme taas kerhoon poikien kanssa. Tässä kerhossa olisimme voineet tervehtiä muita kerholaisia eräästä toisesta kerhosta tuttuun tyylin "Hei olen Tonton ja olen uhmaikäinen". Olen yrittänyt lueskella aiheesta uhma. "Pysy itse rauhallisena, koeta ohjata lapsen huomio jonnekin muualle, ole johdonmukainen äläkä itse lähde mukaan riehumiseen." Toimii varmaan jonkun hitaan hämäläisen uhmaajan kanssa. Kasvatusoppaita kirjoittavat luultavasti vain ihmiset, joilla itsellään on helppoja lapsia ja jotka siten itse kuvittelevat olevansa loistavia vanhempia. Meillä on räjähdysherkkä lapsi ja yhtä kipakka äiti. Itse en muuten kuvittele olevani edes keskiverto kasvattaja.
Aikani noita ah niin näppäriä pedagokisia kikkoja kokeiltuani päädyin ratkaisuun jossa kannoin vasemmalla kädelläni huutavan Tontonin lappuhaalareiden "kantokahvasta" ulos kantaen samalla oikeassa kädessäni Ellopelloa hänen vaunukopassaan. Siinä muuten oikeasti toimiva vinkki kasvatusoppaisiin. Osta lapsellesi kestävästä materiaalista olevia lappuhaalareita (ei neppari kiinnityksellä!). Kotimatkalla oli minun vuoroni riehua.
Iltapäivällä on luvassa vielä yksi aneluretki erääseen juuri ja juuri kävelymatkan päässä sijaitsevaan päiväkotiin. Luotanko tuuriin paikkajaossa vai turvautuisinko suoraan lahjuksiin? Olen myös ajatellut vaihtoehtoa, että vien yksinkertaisesti syksyllä uuden päiväkotikauden alkaessa Tontonin lähimpään tarhaan ja vilkuvan ovelta heipat. Haen pojan kotiin iltapäivällä ja toistan rituaalin riittävän useana päivänä. Menee varmasti aikaa kunnes hoitajat havaitsevat ylimääräisen lapsen ja siihen mennessä he eivät enää raaski käskeä kullannuppuamme poistumaan.
Älä sure; täällä on samanlainen surkea kipakka kasvattaja ja erityisen kovapäinen uhmaikäinen tytär (terkut Siljalta!). Ei hyvä yhdistelmä. Ei hassumpi idea toi tarhaan "muiluttaminen". Me ei sitä onneksi tulla tarvitsemaan.
VastaaPoistaOho, huomasin että vanhoissa teksteissäni on "uusia" kommentteja. Kiva että näitäkin on luettu :) Ja tarhoista on tullut pelkkiä hylkääviä päätöksiä, eli ehkä joudun kokeilemaan tuota kikkakolmosta.. huoh..
VastaaPoista