Uhmaikäisemme on oppinut itselleen erityisen mieluisaa kielioppia. Possessiivisuffiksit ovat tulleet käyttöön. Minun roska-autoNI, minun varpaaNI, minun EllopelloNI. Koska Ellopello on Tontonin veli, on Tontonilla hänen mukaansa täysi oikeus määrätä veljensä tekemisistä. Olen yrittänyt huomauttaa, että vaikka Ellopello onkin hänen veljensä, on Ellopello kuitenkin samaan aikaan myös minun poikaNI. Minullakin luulisi siis olevan jonkinlainen päätäntävalta siitä mitä Ellopellolle saa ja ei saa tehdä. Väärä luulo.
Tämä erikoinen logiikka toimii myös tilanteessa, että Tonton vaikka läppäisee naapuriaan kädellään. Kun torun häntä, saan vastaukseksi vihaisen katseen ja huomautuksen, että kysessä on hänen kätensä, ei minun käteni. Mikä minä siis olen päättämään mitä kyseisellä kädellä saa ja ei saa tehdä? Koeta tässä nyt sitten ojentaa tuollaista korkkiruuvia...
Joskus muuten tuntuu että Ellopellokin ymmärtää enemmän kuin antaa ymmärtää. Neuvolassa muutama viikko sitten sanoin hänen kääntyvän vain vatsaltaan selälleen ja vajaa vuorokausi tämän jälkeen alkoi poikamme kääntymään myös selältään vatsalleen. Eilen sanoin kaverillemme olevani "huolissani" kun Ellopello (alias Murmeli) vain murisee eikä yritäkään muunlaisia äänteitä. Tänään hän sanoi itsetyytyväinen ilme kasvoillaan "papa papa"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti